Lääkäri Antti Heikkilän uutuuskirja teilattiin, mutta nyt se myy hurjaa tahtia – "Mediassa esitetty on vastenmielinen vale"

Antti Heikkilän ja Eiran sairaalan yhteistyö loppui, ja Heikkilän uutuuskirjaa on vedetty myynnistä. Kohuista huolimatta kirja myy hyvin, kertoo Uusimaa-lehti. Arkisto

Eija Quinlan

Kovanarvostelun kohteeksi joutunut ja työnsäHelsingin arvostetussa Eiran sairaalassa menettänyt lääkäri Antti Heikkiläpuolustautuu kritiikiltä Uusimaa-lehden haastattelussa.

Heikkilän mukaan hän osasi odottaa, että Lääkkeetön elämä -kirja tuleeherättämään mielipiteitä, mutta kritiikin voima yllätti lopulta jopa hänet.

Heikkilä, 72, kokee, että hänen kirjassaan esittämänsä kritiikki on osunut kohteeseensa.

– Odotin (kovaa palautetta), sillä koin samaa Diabetes-kirjani kohdalla, mutta nykyisen laajuus oli yllättävä. Reaktio kertoo enemmänkin heistä kuin minusta. Sanotaan, että kirjani on vaarallinen, mutta voi kysyä kenelle. Tässä elämän vaiheessa tämä tuntuu enemmänkin huvittavalta. Heikkilästä on tullut Suomen virallisen lääketieteen mörkö, Heikkilä sanailee Uusimaalle.

Arvostelun myötä Prisma ja Citymarket -ketjut vetivät Heikkilän kirjan myynnistä Tämä ei ole estänyt kirjan menestystä. Heikkilän mukaan lukijat ovat ottaneet kirjan hyvin vastaan.

– Hyvä ettei kansa noussut kapinaan. Painos myytiin hetkessä loppuun.

Uusimaan kertoo, että kirjasta on otettu syksyn aikana jo kolme painosta.

Heikkilän kirjaa ovat arvostelleet Helsingin Sanomien haastattelussamuun muassasyöpätautien professoriSirpa Leppä, sydänsairauksien erikoislääkäriEssi Ryödija professori-kolesterolitutkijaPetri Kovanen

Lääkärien mukaan Heikkilän kirjaa voi pitää jopa vaarallisena lukijoille. Heidän mukaansa kirjassa kyseenalaistetaan esimerkiksi syövän sytostaattihoidot.

Heikkilä vastaa kritiikkiin todeten, että kirjasta ei ole pystytty osoittamaan virhettä.

– Pahin väärennös, mitä media on esittänyt, on, että kieltäisin syöpähoidot ja suosittelisin vain ravintoa. Se on vastenmielinen vale, mutta kertoo mikä on pelin henki. Kerron kirjassani selkeästi että ravinto on syövän tukihoito, Heikkilä sanoo.

Hän korostaa, ettäravinnon merkitystä esimerkiksi syöpähoidoissa pitäisi tutkia enemmän.

– En ole ainoa. Toistan vain, mitä maailman johtavat syöpätutkijat ovat tästä kirjoittaneet. On alkanut ilmaantua hienoja tutkimuksia siitä, että ravinto syöpähoitojen tukena tuottaa tulosta. Toivottomissa tapauksissa ennuste on parantunut huomattavasti, Heikkilä sanooUusimaalle.

Haastattelussa Heikkilä antaa kovaa kritiikkiä lääketeollisuudelle.

– Haluan sanoa ihmisille, etteivät sairaudet tipu taivaasta, vaan ovat seurausta miten on elänyt, ajatellut ja tuntenut. Jos tuota kaikkea muuttaa, alkaa tervehtyminen. Olen Suomessa kummajainen, mutta maailmalla tämä on kasvava trendi. Lääkärit ovat lopen kyllästyneitä näihin suljettujen ovien takana tehtyihin suosituksiin. Tieteenhän pitäisi olla avointa, joten siinä mielessä lääketiede muistuttaa uskontoa.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.