Uusi hyväksikäyttövyyhti Helsingissä – mies tuomittiin vankilaan ja korvauksiin kahdeksan eri lapsen hyväksikäytöstä

Mikko Välimaa

Helsingissä on paljastunut uusi alaikäisten hyväksikäyttövyyhti.

Helsingin käräjäoikeus tuomitsi viime perjantaina miehen 4 vuoden ja 10 kuukauden ehdottomaan vankeusrangaistukseen lasten seksuaalisesta hyväksikäytöstä.

Tuomiolauselmasta käy ilmi, että Safi Hedayatullah tuomittiin kaikkiaan kahdeksasta eri rikoksesta, jotka tapahtuivat vuoden 2018 aikana huhti–heinäkuun aikana.

Tuomio tuli yhdestä törkeästä lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä ja seitsemästä lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä.

Kaikkiaan hyväksikäytön uhreja oli kahdeksan ja tytöt ovat olleet 14–15 -vuotiaita. Tekijä joutuu vankeustuomion lisäksi maksamaan korvauksia aiheuttamastaan kärsimyksestä seitsemälle uhrille. Yksi uhreista ei hakenut korvausta.

Käräjäoikeuden mukaan vastaaja oli hyödyntänyt sosiaalista mediaa, kun hän oli ollut yhteydessä lapsiin. Sosiaalisen median viesteissä on ollut lapsia seksuaalisille sisällöille altistavaa tai seksuaalisesti latautunutta aineistoa.

Tekijä on myös pyytänyt lapsia tapaamaan itseään ja hän on onnistunut tapamaan kolmea lasta. Yhden lapsen kanssa on ollut seksuaalista kanssakäymistä ja muita seksuaalisia tekoja.

Yhdelle uhreista miehen on maksettava yhteensä 13 000 euroa ja muille 1 200–1 800 euroa.

Tuomio ei ole vielä lainvoimainen.

Edit: Juttua korjattu kello 10.07: Uhreja on kaikkiaan 8, eikä 7 kuten jutussa aluksi todettiin.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. Lattiahalkeamien vuoksi kaksi kuukautta suljettuna ollut länsimetron asema avautuu torstaina
  2. Espoossa varmistui yhdeksän uutta tartuntaa – Korona iski myös kaupungin hoivakotiin
  3. HSL on varautunut maskien käyttöön mutta odottaa virallisia ohjeita – "Onko se pakko vai suositus ja koskeeko se yleisesti joukkoliikennettä vai vain ruuhka-aikoja"
  4. Kuntoportaiden suosio ei laannu – Soukka sai omansa, seuraavatkin jo suunnitteilla, olarilaisille luvassa pettymys
  5. Palkattomien vapaiden "erikoistarjous", työterveyshuollon karsinta... – Kirkkonummen kunta etsii yhä säästökohteita
  6. Tuusulan asuntomessut: Tuusula päihitti Ylöjärven: vuonna 2000 tehty kävijäennätys on edelleen voimassa
  7. Tiede: Solubiologi Kirsi Rilla tutkii mikroskooppisen pieniä kalvorakkuloita, joista voi olla apua esimerkiksi syövän diagnosoinnissa – "Muistan edelleen, kuinka alle kouluikäisenä pääsin tutkimaan tukkimiehentäitä"
  8. Lapsen varastettu pyörä löytyi netin myyntipalstalta – sopi kaupat Leppävaaraan ja pyysi poliisit paikalle
  9. Espoolaisille tuttuja tekijöitä keramiikkanäyttelyssä
  10. Linnanmäellä joukkoaltistuminen koronalle – tähän aikaan seurue vieraili
  11. Keski-ikäinen mies vangittiin useista seksirikoksista epäiltynä – uhreina alle 16-vuotiaita poikia
  12. Koriskoulu tutustuttaa lajiin elokuussa
  13. USU: Apteekkien hyllyt jopa tyhjentyneet kasvomaskeista – Kertakäyttömaskista voi joutua maksamaan pari euroa kappaleelta
  14. Helsinkiläinen Tiitu, 35, sai punkin puremasta pahan taudin: "Heräsin niin kovaan pääkipuun että oksensin – naama roikkui"
  15. Tilastotkin sen vahvistavat: Heinäkuussa hellepäiviä melkein viikon verran keskivertoa vähemmän, sadetta senkin edestä

Näytä lisää

Luetuimmat

  1. Espoossa varmistui yhdeksän uutta tartuntaa – Korona iski myös kaupungin hoivakotiin
  2. Kuntoportaiden suosio ei laannu – Soukka sai omansa, seuraavatkin jo suunnitteilla, olarilaisille luvassa pettymys
  3. HSL on varautunut maskien käyttöön mutta odottaa virallisia ohjeita – "Onko se pakko vai suositus ja koskeeko se yleisesti joukkoliikennettä vai vain ruuhka-aikoja"
  4. Lapsen varastettu pyörä löytyi netin myyntipalstalta – sopi kaupat Leppävaaraan ja pyysi poliisit paikalle
  5. Palkattomien vapaiden "erikoistarjous", työterveyshuollon karsinta... – Kirkkonummen kunta etsii yhä säästökohteita
  6. Poliisi: Häiriökäyttäytyminen lisääntynyt Espoossa, henkirikosten ja niiden yritysten määrä kasvanut Länsi-Uudellamaalla
  7. "Peruslippumme maksaa 2,99 euroa" – Uusi halpabussifirma aloittaa liikennöinnin Helsingistä Turkuun
  8. Mielipide: Miksi Espoossa käytetään Kiinasta tuotuja reunakiviä?
  9. Tuusulan asuntomessut: Tapettia ikivanhalla tavalla – Japanista kotoisin oleva vesiliukoinen kangastapetti on akustinen
  10. USU: Apteekkien hyllyt jopa tyhjentyneet kasvomaskeista – Kertakäyttömaskista voi joutua maksamaan pari euroa kappaleelta
  11. Vakavien väkivaltarikosten määrä kasvoi rajusti Helsingissä – "Väkivallan käyttöön varaudutaan ja esimerkiksi teräasetta saatetaan kantaa mukana"
  12. Vielä ehtii vaikuttaa – ota kantaa Matinkylän terveysaseman suunnitteluun
  13. THL:n koronasovelluksen koekäyttö älypuhelimissa alkaa – näin se toimii
  14. Lattiahalkeamien vuoksi kaksi kuukautta suljettuna ollut länsimetron asema avautuu torstaina
  15. Rantaviikko liikuttaa alakoululaisia ja isompiakin – kirkkovenesoutua, rantasuunnistusta ja ilmafutista

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.