Lemmikkikanilla todettu taas herkästi leviävää verenvuotokuumetautia – sama tauti tappoi villikaneja Helsingissä

Kuvituskuva. Sirpa Repo

toimitus

Pohjanmaalta Ruokavirastoon tutkittavaksi toimitetussa lemmikkikaniinissa on todettu kaniinien kalikiviruksen aiheuttama verenvuotokuumetauti RHD (Rabbit Hemorragic Disease). Suomessa on saatavilla rokote lemmikkikaniineille, jonka käyttämistä suositellaan. Virus ei tartu ihmisiin, koiriin tai kissoihin.

RHD on hyvin ympäristössä säilyvän kalikiviruksen aiheuttama, herkästi leviävä kaniinien usein kuolemaan johtava sairaus.

Sama virustyyppi, RHDV2, todettiin Suomessa ensimmäisen kerran keväällä 2016, jolloin se aiheutti pääkaupunkiseudulla villikaniineissa huomattavaa kuolleisuutta. Tauti todettiin tuolloin myös yhdellä helsinkiläisellä lemmikkikaniinilla.

Vuonna 2017 todettiin yksi lemmikkikaniinitapaus Oulussa, vuoden 2018 aikana tapauksia ei todettu yhtään.

uosina 2017, 2018 ja 2019 ei villikaniineissa ole havaittu lisääntynyttä kuolleisuutta.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. Miksi kestävän kehityksen nimiin vannova Espoo kaavoittaa lisää pientaloalueita? – näin vastaavat päättäjät
  2. Keski-Espoon uimahallin kävijärajoitus poistui – Leppävaarassa yhä voimassa maauimalassakin
  3. Suurpellon ampumisesta epäillyt vangittiin murhasta epäiltyinä – STT: Toisella Helvetin enkelit -taustaa
  4. Espoonlahden uimahallin laajennus vaatii kaavamuutoksen – peruskorjaus onnistuisi ilmankin
  5. Saaristoa voi siistiä Espoossa myös meloen – rannikolta kerätty jo yli 260 kiloa roskaa
  6. Mielipide: Mitä kaupunkipyörien keräily ja korjaaminen meille maksaa?
  7. Mielipide: Sähkön siirtohinnoilla rahastaminen pitää lopettaa
  8. Grilliherkuttelu näkyy eläinsairaalassa – Ihmisten ruoanjämät voivat viedä koiran jopa leikkauspöydälle
  9. Mielipide: Laki velvoittaa pankit päivittämään asiakastiedot
  10. Tiede: Päivällä robottien ja ihmisten välisen vuorovaikutuksen tutkija, illalla performanssitaiteilija – Rebekah Rousi, 42, halusi oppia puhumaan suomea ja sen myös teki
  11. Saako urheiluvarusteiden haju yökkimään? Syypää ovat mikrobit, joita varusteet kuhisevat – Näin hajuongelmaa voi vähentää
  12. Oikeustieteelliseen valitut saavat nukkua yönsä rauhassa: Pääsykoevirhe ei vie kenenkään opiskelupaikkaa, sisään otetaan lisää väkeä
  13. Google Play -kaupassa oli taas haittaohjelma, joka ostelee kännykänomistajan laskuun – Näin suojaudut pahantahtoisilta ohjelmilta
  14. Susijengi pelaa Metro-areenalla heinäkuun lopussa – julkista lipunmyyntiä ei ole tulossa
  15. Auttava puhelin -kampanja palaa: Vie vanha kännykkä kierrätykseen, DNA lahjoittaa rahaa köyhien perheiden älylaitteisiin

Näytä lisää

Luetuimmat

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.