Joulupukkitarinat ovat lapsen ja aikuisen yhteinen kuvitelma ja samalla yhteinen hauska leikki: tarun ympärillä koetaan yhdessä jaettua iloa, sanoo perhekeskustoiminnan päällikkö Tarja Satuli-Kukkonen Mannerheimin Lastensuojeluliitosta.
– Mitä enemmän lapsi kokee tällaisia yhteisiä ilon hetkiä aikuisen kanssa sitä vahvemmaksi hän kasvaa, hän lisää.
Hyvää tahtova taruhahmo tuottaa itsessään myös iloa. Sadut ovat tärkeitä lapsen mielenterveydelle ja aivojen ja mielikuvituksen kehittymiselle.
– Kyky kuvitella asioita, on yksi tärkeimmistä ihmisen ominaisuuksista. Lapsi tarvitsee mielikuvitusta, puuhastelua ei-toden kanssa, jotta hän oppii ymmärtämään mikä on totta ja mikä taas ei. Näin ollen voi ajatella, että joulupukkitarinalla on paljon lasta suojaavia ja toisaalta kehitystä tukevia tekijöitä.
Kysymykseen siitä, mitä haittaa ukkiuskosta mahdollisesti voisi lapselle olla, Satuli-Kukkonen vastaa, että jos haittoja yrittäisi lähteä luettelemaan, niin ne taitaisivat olla kovin aikuismaisia ja aikuisen näkökulmasta kehitettyjä. Lapsen usko pukkiin alkaa luonnollisesti horjua iän myötä.
– Uskominen loppuu keskimäärin seitsemänvuotiaana, kun lapsi menee kouluun. Tässä iässä lapsen älyllinen kypsyminen on vahvistanut riittävästi hänen todellisuudentajuaan. Tämä oivallus voi monelle lapselle olla myös ylpeyden aihe, että on itse oivaltanut yhteisen salaisuuden.
Usko voi loppua jo varhemminkin. Moni lapsi haluaa kuitenkin jatkaa pukkiin uskomista, vaikka totuus olisikin jo valjennut, koska aikuisten ja lasten välinen leikki kiehtoo ja tuntuu hyvältä.
Entä jos oman lapsen pukkiusko huolestuttaa ja haluaisi kertoa lapselle totuuden, niin miten se pitäisi tehdä?
– On kaikkein parasta, että lapsi oivaltaa asian itse. Oivallus tulee aivan varmasti jossakin välissä. Paljon riippuu myös lasten kavereista ja mitä he keskustelevat keskenään, vastaa Satuli-Kukkonen.