Hotelliaamiaisilla varastelleet napattiin Helsinki-Vantaalla – "Toinen otettiin kiinni lentokoneen sisältä"

Toinen miehistä otettiin kiinni lentokoneen sisältä ja toinen lentokoneen ulkopuolelta. Kuvituskuva. Arkisto / Johanna Erjonsalo

toimitus

Poliisi otti viikonloppuna Helsinki-Vantaan lentokentällä kiinni kaksi yhteensä kahdeksasta niin sanotusta aamupalavarkaudesta epäiltyä miestä.

– Esitutkinnassa on tähän mennessä selvinnyt, että miehet tulivat Suomeen viime viikon keskiviikkona ja olivat poistumassa maasta lauantaina. Tällä välillä heidän epäillään syyllistyneen viiteen varkauteen hotelleissa Vantaalla ja Helsingissä. Toinen miehistä otettiin kiinni lentokoneen sisältä ja toinen lentokoneen ulkopuolelta, sanoo tutkinnanjohtaja, rikoskomisario Kari Martikainen Helsingin poliisilaitokselta.

Asianomistajat ovat kaikki aasialaisia turisteja."

Miesten epäillään seuranneen hotelliaamiaiselle tulleita asiakkaita, joilla oli mukanaan laukku tai reppu. Kun asiakkaat lähtivät hakemaan ruokaa ja jättivät kantamuksensa vartioimatta, toinen tai molemmat nappasivat laukun ja miehet poistuivat paikalta.

Toinen miehistä oli vuokrannut lentokentältä auton, jolla he liikkuivat pääkaupunkiseudulla. Varkaudet tapahtuivat eri hotelleissa. Epäillyt eivät majoittuneet hotelleissa, joissa varkaudet tapahtuivat.

– Miehet menivät niin sanotusti ilmaiselle aamiaiselle, vaikka eiväthän he mitään siellä ehtineet syödä. Heiltä ei kysytty huonekorttia tai pyydetty maksua aamiaisesta.

Viime viikon tapausten asianomistajat ovat kaikki aasialaisia turisteja. Heiltä anastettiin laukkuja ja reppuja, joissa oli muun muassa lompakoita ja elektroniikkaa. Osa anastetusta omaisuudesta löytyi miesten hallusta, kun heidät otettiin kiinni. Takavarikoitu omaisuus on palautettu niille asianomistajille, jotka eivät olleet ehtineet poistua Suomesta.

Poliisi epäilee, että samat miehet syyllistyivät vastaaviin varkauksiin myös syyskuussa. Epäillyt olivat myös silloin Suomessa vain muutaman päivän, ja toinen heistä vuokrasi samaan tapaan lentokentältä auton, jolla he liikkuivat.

Tuolloin sarjoitettiin kolme helsinkiläisissä hotelleissa tapahtunutta varkautta, joiden epäillyt jäivät kuitenkin tuolloin tavoittamatta. Nyt poliisi on selvittänyt, että kyseessä on valvontakameratallenteiden perusteella samat henkilöt.

– Kyseessä on kaksi ulkomaalaista miestä, joiden poliisi epäilee matkustaneen ainakin kahdesti Suomeen nimenomaan rikollista toimintaa varten. Nuorempi heistä on syntynyt vuonna 1971 ja vanhempi vuonna 1961, Martikainen kertoo.

Poliisi esittää miehiä vangittaviksi. Helsingin käräjäoikeus päättää asiasta keskiviikkona.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

Näytä lisää

Luetuimmat

  1. Espoossa varmistui yhdeksän uutta tartuntaa – Kaupunki korjasi aiempaa lausuntoaan: Hoivakodissa ei olekaan koronaa
  2. Sijoitusyksiö Espoossa antaa huonomman vuokratuoton kuin Vantaalla – Ratojen varteen keskittyvä kasvu "voi vaikeuttaa syrjempänä raiteista sijaitsevien asuntojen vuokrausta"
  3. Kivenlahden uimarannalla ulosteen aiheuttamaa saastumista – uimista vältettävä toistaiseksi
  4. HSL on varautunut maskien käyttöön mutta odottaa virallisia ohjeita – "Onko se pakko vai suositus ja koskeeko se yleisesti joukkoliikennettä vai vain ruuhka-aikoja"
  5. Poliisi: Häiriökäyttäytyminen lisääntynyt Espoossa, henkirikosten ja niiden yritysten määrä kasvanut Länsi-Uudellamaalla
  6. Lapsen varastettu pyörä löytyi netin myyntipalstalta – sopi kaupat Leppävaaraan ja pyysi poliisit paikalle
  7. Espoon kaupungintalon purkaminen ei ala loppukesästä – taloa koskeva valituskierre jatkuu
  8. Tuusulan asuntomessut: Tapettia ikivanhalla tavalla – Japanista kotoisin oleva vesiliukoinen kangastapetti on akustinen
  9. Shaker-lehti: Räppäri Setä Koponen vetämään olutbisnestä – "Tavoitteena on, että Olarista puhuttaessa tulisi ensimmäisenä mieleen panimo"
  10. Karmaiseva ääni ravisteli ihmiset hereille viime yönä Pasilassa: "Mistä p**keleestä se on peräisin?" – näin kauan piina vielä jatkuu
  11. Hänninen 5.8.
  12. Kirkkonummi-päivät järjestetään koronasta huolimatta – torialueelle opastetut kulkuväylät
  13. Lattiahalkeamien vuoksi kaksi kuukautta suljettuna ollut länsimetron asema avautuu torstaina
  14. Kuntoportaiden suosio ei laannu – Soukka sai omansa, seuraavatkin jo suunnitteilla, olarilaisille luvassa pettymys
  15. Nettivihaa vastaan voi nyt ottaa vakuutuksen – yläkoululaisille ilmaiseksi

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.