Autojen ensirekisteröintien määrä paisuu pk-seudulla – Espoo kaasutteli ohi Helsingin

Jari Pietiläinen

Autojen ensirekisteröintien määrä on kuluvana vuonna kasvanut pääkaupunkiseudulla mittavasti.

Kun uusia ajoneuvoja rekisteröitiin tammi-marraskuussa koko maassa noin kolme prosenttia enemmän kuin samaan aikaan viime vuonna, esimerkiksi Espoossa luku oli lähes kaksinkertainen.

Espoossa ensirekisteröintien määrä ylsi henkilöautojen osalta alkuvuonna lähes 10 000 kappaleeseen, jossa kasvua oli peräti reilut seitsemän prosenttia – eli huomattavasti enemmän kuin Helsingissä. Kaikkiaan ajoneuvoja Espoossa otettiin käyttöön alkuvuonna reilut 11 100.

Ensirekisteröintejä oli koko maassa eniten Helsingissä, jossa uusia autoja otettiin käyttöön hieman yli 18 800. Se merkitsee sitä, että joka seitsemäs suomalainen auto on rekisteröity Helsinkiin.

Alkuvuoden aikana ensirekisteröintien määrä kasvoi koko Suomessa selvästi viime vuotta suuremmaksi, sillä viime vuoden lopulla tilauskanta oli poikkeuksellisen korkealla.

Myös vuoden alussa käynnistynyt romutuspalkkio lisäsi selvästi uusien autojen kysyntää.Romutuspalkkion vaikutus näkyy selvästi ensirekisteröintitilastoissa kampanjan päättymiseen eli elokuun loppuun asti.

Syyskuun alun jälkeen ensirekisteröintien määrä on jäänyt viime vuotta pienemmäksi, sillä syyskuun alussa käyttöön otettu uusi päästöjen ja kulutuksen mittaustapa WLTP on vaikuttanut myös autojen verotukseen.

Uusi mittaustapa on aiempaa pidempi ja kuormittavampi, joten se tuottaa samalla ajoneuvolle suuremmat päästöt kuin aiemmin käytössä ollut mittaustapa.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. Veikkolan raitilla on avattu poikkeuksellisella tavalla toimiva nykytaiteen galleria – "Haluamme auttaa köyhimpiä taiteilijoita"
  2. Yhä useampi talo suitsii tupakointia – Espoossa tupakointikiellon saanut 33 taloyhtiötä
  3. Vapaavuori käänsi kelkkansa Helsingin, Espoon ja Vantaan yhdistämisessä – Pormestari SK:lle: "Espoossa ei haluta edes keskustella asiasta, eikä sitä silloin kannata ajaa"
  4. Oittaalle aukesi rullahiihtorata, joka helpottaa ladun hoitoa talvisin – espoolainen maajoukkuehiihtäjä kehuu radan sileyttä ja leveyttä
  5. Kauppakeskus Liilassa Suomenojalla avautuu uusia sisustusliikkeitä ensi viikolla – koko keskuksen uudistukset valmistuvat syksyllä
  6. Mielipide: Sähköveron alentaminen nopein keino hillitä sähkönjakelun kustannuksia
  7. Suurpellon Subway ryöstettiin lounasaikaan – teräaseella uhanneet ehtivät olla karkuteillä vain muutaman minuutin
  8. Espoolainen lääkärikansanedustaja ehdottaa ruokiin energiamäärän kertovia "liikennevaloja" – "Vatsa ei tunnista syötyjä kaloreita, vaan ainoastaan syödyn ruuan määrän"
  9. Hänninen 15.7.
  10. Kuistin kesäkeittiöstä alkanut palo levisi omakotitalon ullakolle Espoossa – syyksi epäillään sähkövikaa
  11. Pääkirjoitus: Maksutonta vai maksullista?
  12. Sairastumiset punkin puremasta moninkertaistuneet Hus-alueella – TBE:tä kantavia löydetty myös Espoosta
  13. Sakkolan alikulkukäytävä Laajalahdessa suljetaan kuukaudeksi
  14. Raidejokeria varten rakennettavan sillan kannen valu alkaa Laajalahdessa
  15. Yle: Liikuntaseteli kelpaa sup-lautaan mutta ei kaupunkipyörään

Näytä lisää

Luetuimmat

  1. Suurpellon Subway ryöstettiin lounasaikaan – teräaseella uhanneet ehtivät olla karkuteillä vain muutaman minuutin
  2. Vapaavuori käänsi kelkkansa Helsingin, Espoon ja Vantaan yhdistämisessä – Pormestari SK:lle: "Espoossa ei haluta edes keskustella asiasta, eikä sitä silloin kannata ajaa"
  3. Sairastumiset punkin puremasta moninkertaistuneet Hus-alueella – TBE:tä kantavia löydetty myös Espoosta
  4. Espoossa todettu 913 varmistettua koronatartuntaa – viime päivien aikana neljä uutta tapausta
  5. Kuistin kesäkeittiöstä alkanut palo levisi omakotitalon ullakolle Espoossa – syyksi epäillään sähkövikaa
  6. Kauppakeskus Liilassa Suomenojalla avautuu uusia sisustusliikkeitä ensi viikolla – koko keskuksen uudistukset valmistuvat syksyllä
  7. Länsi-Uudenmaan poliisi: Kesän polkupyörävarkauksissa uusi ilmiö – varkaat vievät kalliimman ajopelin ja jättävät tilalle huonomman
  8. Yhä useampi talo suitsii tupakointia – Espoossa tupakointikiellon saanut 33 taloyhtiötä
  9. Oittaalle aukesi rullahiihtorata, joka helpottaa ladun hoitoa talvisin – espoolainen maajoukkuehiihtäjä kehuu radan sileyttä ja leveyttä
  10. Espoolainen lääkärikansanedustaja ehdottaa ruokiin energiamäärän kertovia "liikennevaloja" – "Vatsa ei tunnista syötyjä kaloreita, vaan ainoastaan syödyn ruuan määrän"
  11. Hänninen 15.7.
  12. Raidejokeria varten rakennettavan sillan kannen valu alkaa Laajalahdessa
  13. Leppävaaraan on tulossa puutarhakylä – lähes 70 mökkiä, yhteistiloja ja viljelypalstoja
  14. Piileekö sinunkin kodissasi tämä yleinen turvallisuusriski – ”Joka kolmas ei ole tarkastanut”
  15. Yle: Liikuntaseteli kelpaa sup-lautaan mutta ei kaupunkipyörään

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.