Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Joulukuusibisnes on kovaa peliä pk-seudulla – "Myyntipaikasta pitää maksaa jopa tuhansia euroja"

Suomessa ostetaan yhä useampi joulukuusi kuusiviljelmiltä, mikä on viime vuosina aiheuttanut keskustelua siitä, riittääkö viljelmien määrä kattamaan tulevaisuudessa suomalaisten joulukuusitarpeet. Metsäkeskuksen mukaan kotien joulukuusista noin miljoona on tuotettu suomalaisilla viljelmillä ja noin 300 000 kuusta haetaan omasta tai tuttavien metsästä. Noin 150 000 kuusta tulee ulkomaisilta viljelmiltä. Suomeen tuodaan joulun alla kuusia etenkin Virosta ja Tanskasta.

LohjalainenEsko Tanskanen ei kuusipulaan usko.Yli 50 vuotta Lohjalla ja lähikunnissa kuusia kasvattaneen Tanskasen mukaan Suomeen ei tarvitsisi tuoda ulkomailta yhtään kuusta, vaan kaikille halukkaille riittäisi joulukuusi kotimaastakin.

Tanskanen kasvattaa kuusia lähialueella useassa eri paikassa, muun muassa Lohjansaaressa, Siuntion rajalla ja Salossa. Yhteensä kuusiviljelmät kattavat noin 40 hehtaaria. Yhdellä hehtaarilla voi kasvaa 3000–4000 kuusta.

– Eivät ne kaikki tietenkään ole vielä valmiita joulukuusiksi, mutta kyllä tuosta joukosta pitäisi jo sopiva joulukuusikin löytyä. Lisäksi meitä kuusenviljelijöitä on täällä Uudellamaalla vähän joka puolella.

Pienimuotoista taimiviljelyä Tanskanen harjoittaa myös omakotitalonsa pihalla Lohjalla. Pihalla on pienissä taimiruukuissa erilaisia ja erikokoisia kuusen alkuja, joita hän siirtää myöhemmin kuusien kasvupaikoille. Osan taimista hän on kasvattanut siemenestä asti.

– Pääsääntöisesti ostan kuitenkin muutaman vuoden ikäisiä taimia taimitarhoilta, hän kertoo.

Jos joulukuusia ei näyttäisi olevan riittävästi myynnissä, ei se Tanskasen mukaan johdu välttämättä siitä, että kuusia viljeltäisiin Suomessa tarpeeseen nähden liian vähän.

– Ehkä ongelma on seurausta siitä, kun kuusille ei ole riittävästi hyviä myyntipaikkoja. Pääkaupunkiseudulla joidenkin myyntipaikkojen hinnat ovat nousseet tuhansiin euroihin, ja silti niistä käydään kovaa kilpailua, hän kertoo.

Tanskanen toivoo, että suomalaiset suosisivat jatkossa suomalaista kuusta. Kuusia löytyy kuitenkin jokaiseen makuun: on pitkää ja lyhyttä, tuuheaa ja harvaa, metsäkuusia tai erikoiskuusia.

– Ulkomaiset kuuset ja pihdat eivät edes tuoksu niin kuin suomalaiset kuuset, hän kertoo.

Länsi-Uusimaa on Tanskasen mukaan hyvää kuusenkasvatusaluetta. Täältä lähtee joulukuusia myyntiin muuallekin Suomeen.

– Itseltä kauimmaiset kuuset ovat lähteneet Napapiirin tuntumaan asti.

Lohjalla ja lähialueella kasvavat kuuset ovat Tanskasen mukaan myös hyvälaatuisia. Laadusta käy esimerkkinä vaikkapa se, että neljä viimeistä presidenttiämme ovat saaneet joulukuuseksi Tanskasen kasvattaman kuusen.