Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Kuvat voivat järkyttää – nainen, 36, näännytti kaksi kissanpentua asunnossaan kuoliaaksi, viisi muuta kissaa eli ulosteiden seassa

ELÄINSUOJELURIKOS Espoon käräjäoikeus tuomitsi 36-vuotiaan naisen eläinsuojelurikoksesta ehdolliseen vankeuteen kahden kissanpennun kuolemasta. Asunnossa olleet muut kissat olivat aliravittuja. Naapurit havahtuivat pahaan hajuun rapussa.

Nainen käytännössä näännytti kaksi kissanpentua kuoliaaksi asuntoonsa Espoossa jätettyään ne ilman hoitoa.

Asunnosta löytyi lisäksi kaksi aikuista kissaa ja kolme muuta pentua. Löydettäessä kaikki eläimet kärsivät ripulista, sillä ne olivat olleet ilman ravintoa ja juotavaa. Henkiin jääneet pennut olivat aliravittuja.

Espoon käräjäoikeus tuomitsi tiistaina 36-vuotiaan naisen eläinsuojelurikoksesta 55 päiväksi ehdolliseen vankeuteen. Samassa yhteydessä nainen sai tuomion myös kolmesta pahoinpitelystä. Uhrina oli naisen entinen miesystävä.

Lisäksi nainen määrättiin kahden vuoden pituiseen eläintenpitokieltoon, joka koskee kaikkia eläimiä sekä suorittamaan valtiolle 80 euron rikosuhrimaksun.

Tuomio ei ole vielä lainvoimainen.

Poliisi pääsi heitteille jätettyjen kissojen jäljille, kun todennäköisesti naisen naapuri teki ilmoituksen espoolaisasunnosta tulleesta pahasta hajusta.

Löydettäessä kuolleet pennut olivat likaisia, virtsan ja ulosteen tahrimia. Kummallakaan ei ole ollut lainkaan rasvavarastoja. Toinen pennuista oli lievästi kuivunut. Hampaiden puhkeamisen perusteella pennut olivat 3–4 viikon ikäisiä.

Toinen pennuista oli kuollut nälkiintymiseen ja toinen nälkiintymiseen sekä lievään kuivumiseen.

Kissat omistanut nainen kertoi kärsineensä masennuksesta, eikä sen vuoksi halunnut ollaan asunnossaan yksin, vaan oleili silloisen miehensä luona. Asunnossaan olevia kissoja nainen kertoi käyneensä katsomassa ja ruokkimassa päivittäin, korkeintaan kahden päivän välein.

Oikeudessa kuultu ja kissoja tutkinut eläinlääkäri kertoi, että kissojen elinolot olivat olleet epähygieeniset. Kissojen hiekkalaatikko oli ollut erittäin likainen, täynnä ulostetta, eikä sitä oltu siivottu ainakaan viikkoon. Eläimet olivat joutuneet elämään ulosteen joukossa.

Lääkärin mukaan elinolosuhteet olivat edesauttaneet sitä, että kissat olivat sairastuneet ripuliin. Kissanpennut eivät voineet syödä aikuisille kissoille tarkoitettua ruokaa, vaan ne olisivat tarvinneet maitoa. Sairastuminen puolestaan oli luultavasti johtanut siihen, etteivät pennut olleet saaneet maitoa emoltaan. Naisen olisi oikeuden mukaan pitänyt järjestää pennuille lisämaitoa. Kissoilla oli ollut asunnossa ruokaa tarjolla, mutta se oli saattanut mennä pilalle ja seissyt ruokakupissa monta päivää.

Pienet pennut olisivat vaatineet erityistä hoitoa ja huolenpitoa, oikeus toteaa. Nainen aiheutti kissoille tarpeetonta kärsimystä ja syyllistyi eläinsuojelurikokseen.

Eloonjääneet kissat toimitettiin Viikin löytöeläintaloon ja kuolleet pennut Eviraan, jossa niille tehtiin ruumiinavaus.

Nainen ei oikeudessa kyennyt antamaan uskottavaa selitystä kissojen huonolle hoidolle ja arveli uroskissan tappaneen pennut. Patologin mukaan pennuissa ei näkynyt merkkejä kissan puremasta tai muusta vastaavasta.

Kissat olivat asunnossa heitteillä touko–kesäkuussa 2017.

Entistä aviomiestään nainen pahoinpiteli muun muassa lyömällä pöydällä ja nyrkillä päähän sekä puremalla ja raapimalla tätä eri puolille kehoa. Nainen löi myös miehen päätä lattiaan.

Nainen kiisti kaikki syytteet ja totesi pahoinpitelyn olleen molemminpuolista. Pahoinpitelyt tapahtuivat kesien 2016–2017 välillä.