Mies tuomittiin lapsen hyväksikäytöstä vankeuteen – Uusimaa: Karkotusta Irakiin vastusti yli 2 000 suomalaista

Jari Pietiläinen

Itä-Uudenmaan käräjäoikeus on langettanut Irakista lähtöisin olevalle miehelle yli kahden vuoden vankeusrangaistuksen lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä.Asiasta kertoo sanomalehti Uusimaa

Akram nautti runsaasta julkisuudesta eri medioissa syksyllä 2016, jolloin häntä uhkasi maastakarkotus. Maahanmuuttovirasto perusteli karkotusta miehen rikostaustalla. Yrittäjän ja perheenisän puolesta kerättiin yli 2 000 nimeä adressiin, jossa vaadittiin, että hän saisi jäädä Suomeen.

Käräjäoikeuden mukaan Rikaan Jameel Akram on syyllistynyt lapsen seksuaaliseen hyväksikäyttöön vuosina 2009–15. Uhri on ollut noina vuosina 8–14-vuotias.

Lue lisää Uusimaa-lehdestä.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

Näytä lisää

Luetuimmat

  1. Espoossa varmistui yhdeksän uutta tartuntaa – Kaupunki korjasi aiempaa lausuntoaan: Hoivakodissa ei olekaan koronaa
  2. Sijoitusyksiö Espoossa antaa huonomman vuokratuoton kuin Vantaalla – Ratojen varteen keskittyvä kasvu "voi vaikeuttaa syrjempänä raiteista sijaitsevien asuntojen vuokrausta"
  3. HSL on varautunut maskien käyttöön mutta odottaa virallisia ohjeita – "Onko se pakko vai suositus ja koskeeko se yleisesti joukkoliikennettä vai vain ruuhka-aikoja"
  4. Kivenlahden uimarannalla ulosteen aiheuttamaa saastumista – uimista vältettävä toistaiseksi
  5. Poliisi: Häiriökäyttäytyminen lisääntynyt Espoossa, henkirikosten ja niiden yritysten määrä kasvanut Länsi-Uudellamaalla
  6. Lapsen varastettu pyörä löytyi netin myyntipalstalta – sopi kaupat Leppävaaraan ja pyysi poliisit paikalle
  7. Tuusulan asuntomessut: Tapettia ikivanhalla tavalla – Japanista kotoisin oleva vesiliukoinen kangastapetti on akustinen
  8. Espoon kaupungintalon purkaminen ei ala loppukesästä – taloa koskeva valituskierre jatkuu
  9. Shaker-lehti: Räppäri Setä Koponen vetämään olutbisnestä – "Tavoitteena on, että Olarista puhuttaessa tulisi ensimmäisenä mieleen panimo"
  10. Karmaiseva ääni ravisteli ihmiset hereille viime yönä Pasilassa: "Mistä p**keleestä se on peräisin?" – näin kauan piina vielä jatkuu
  11. Hänninen 5.8.
  12. Kirkkonummi-päivät järjestetään koronasta huolimatta – torialueelle opastetut kulkuväylät
  13. Lattiahalkeamien vuoksi kaksi kuukautta suljettuna ollut länsimetron asema avautuu torstaina
  14. Kuntoportaiden suosio ei laannu – Soukka sai omansa, seuraavatkin jo suunnitteilla, olarilaisille luvassa pettymys
  15. Nettivihaa vastaan voi nyt ottaa vakuutuksen – yläkoululaisille ilmaiseksi

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.