Opetusta uhkaavat säästöt, mutta Espoo vuokrasi kahden lukion verran tilaa, jolle ei ole käyttöä – "Lähdetty rakennus edellä"

TIETOTIE Nurinkurinen ja valitettava prosessi, sanoo tila- ja asuntojaoston puheenjohtaja Tiina Elo.

Olarin ja Pohjois-Tapiolan lukioiden käyttöön on vuokrattu Otaniemen Tietotieltä kaksi ja puoli kertaa niin isot tilat kuin lukioilla on tällä hetkellä. Elokuussa Tietotielle muuttavien lukioiden oppilasmäärän on kuitenkin tarkoitus pysyä suunnilleen nykyisellään eli noin 800 oppilaassa.

Samaan aikaan opetustoimi esittää mittavia säästöjä opetukseen muun muassa rajusti nousevien tilavuokrien vuoksi.

Tietotie kasvattaa myös lukioiden tilavuokran nykyisiin nähden noin kaksi ja puolikertaiseksi.

Asia käy ilmi selvityksestä, jonka Tilapalvelut-liikelaitos esitti kaupunginhallituksen tila- ja asuntojaostolle maanantaisessa kokouksessa. Jaosto pyysi selvitystä kritisoidusta hankkeesta edellisessä kokouksessaan.

– Selvitys vahvisti, että tilaa on vuokrattu sivistystoimen tarpeisiin nähden liikaa Otaniemen alueelta. Tämä on ollut nurinkurinen ja valitettava prosessi ja puutteellista valmistelua, kun on lähdetty rakennus eikä tilantarve edellä, sanoo tila- ja asuntojaoston puheenjohtaja Tiina Elo (vihr.).

Tilapalvelut-liikelaitos muistuttaa selvityksessään, että kohteen vuokrauksen alkuperäinen tavoite oli saada Tietotielle myös väistökoulu, jolla turvattaisiin koulukorjaukset Koulut kuntoon -tavoitteen mukaisesti. Opetus- ja varhaiskasvatuslautakunta edellytti väistökoulusta laajempaa selvitystä. Tilapalveluiden mukaan ajatuksesta luovuttiin, koska "sivistystoimi ilmoitti, ettei väistökoulu mahdu kohteeseen."

Samassa yhteydessä todettiin, että vuoden 2019 alussa käyttöön otettavat Kivimiehen koulutilat Otaniemessä ovat alkuvaiheessa suurimmilta osiltaan väistötilakäytössä.

Elon mukaan Otaniemi ei välttämättä edes olisi tarkoituksenmukainen alue pysyvän väistötilan paikkana.

– Esimerkiksi Jupperin koulun yhteyteen ollaan tuomassa siirtokelpoiset tilat. Ratkaisu on varmasti oppilaiden kannalta parempi kuin bussikuljetukset Otaniemeen, Elo sanoo.

Espoon kaupunki on viime vuosina pyrkinyt hillitsemään tilakustannuksiaan niin sanotulla koulu palveluna -mallilla. Mallissa koulun omia tiloja tarvitaan vähemmän, kun koulu hyödyntää esimerkiksi alueen liikuntapaikkoja liikunnanopetuksessaan.

Elon mukaan Tietotiellä asiat tehdään nyt päinvastoin.

– Tietotieltä kaupunki on vuokrannut mittavat tilat, joita pyritään vuokraamaan myös kaupungin ulkopuolisille toimijoille, Elo summaa.

– Nyt täytyy miettiä, miten tiloista saadaan vuokratuottoa kaupungille ja ylimääräiset tilat tarkoituksenmukaiseen käyttöön, jotta tilojen vuokrakustannusta kaupungille saadaan pienennettyä.

Tilapalvelut-liikelaitoksen selvityksen mukaan suoraan pinta-aloista lasketut tilojen tehokkuusmittarit eivät toimi Tietotiellä, koska Tietotielle tulee tiloja myös yhteiskäyttöön. Tietotielle on tulossa muun muassa liikunta-, auditorio- ja näyttämötilaa.

Esimerkiksi Kivimiehen koululaisten on määrä käyttää Tietotien liikuntatiloja. Myös muiden lukioiden sanotaan voivan hyödyntää Tietotien tiloja.

Lisäksi lukiotilojen yhteydessä olevaa piazzaa on tarkoitus käyttää muun muassa erilaisten tapahtumien järjestämisessä.

Tietotie

Otaniemen Tietotiellä sijaitsevaan Tieto Oyj:n entiseen toimistotaloon remontoidaan tiloja Olarin ja Pohjois-Tapiolan lukioiden käyttöön.

Olarin ja Pohjois-Tapiolan lukioiden käytössä on tällä hetkellä yhteensä 4 442 neliötä.

Tietotiellä lukioille on tilaa 11 783 neliötä. Tila yhtä oppilasta kohden nousee liki 15 neliöön.

Nykyiset lukioiden yhteenlasketut vuokrakulut ovat noin 1,08 miljoonaa euroa.

Tietotien lukiotilat maksavat 2,8 miljoonaa euroa vuodessa.

Vuokrattavan kiinteistön omistavat YIT Rakennus Oy ja HGR Property Partners Oy.

Tietotien opetustilat on vuokrattu kahdeksikymmeneksi vuodeksi.

Lisää aiheesta

Lue lisää aiheesta

Mainos: Mediatalo Keskisuomalainen

Mainos: Mediatalo Keskisuomalainen

Vaalimainoksesi mukana bussimatkoilla ja aamupalapöydissä

Etusivulla nyt

Luetuimmat

Mistä tänään puhutaan?

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut