Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Soukkakin saa uuden metrokeskuksen: Vanhan ostarin tilalle uusi liikekeskus, ympärille tornitaloja

KEHITYS Yli 40-vuotias ostari puretaan isomman liikekeskuksen tieltä. Ympärille nousee asuntoja tuhannelle.

1970-luvulla rakentunut Soukka tulee metroyhteyden myötä tuplaamaan asukasmääränsä viimeistään vuosisadan puoliväliin mennessä.

– Kaupungin tavoitteena on omaleimaisen alueen perinteitä kunnioittaen kasvattaa asukaslukua 6 000 ihmisellä. Todennäköisesti tuohon kasvulukuun päästään nykyisellä kehitysvauhdilla jo vuoteen 2040 mennessä, arvioi projektinjohtaja Kimmo Leivo.

Perinteiden kunnioittaminen merkitsee muun muassa sitä, että Soukanväylän varteen suunnitellut korkeimmat uudisrakennukset rakennetaan mäelle. Näin Soukassa tehtiin jo 70-luvulla.

Jättimäisiä rakennustyömaita Soukkaan ei yhdessä rysäyksessä ole luvassa.

– Suurin osa alueesta on yksityisessä maanomistuksessa, joten kehitysaskelten nopeus riippuu kunkin kiinteistönomistajan halusta ja valmiudesta uudis- ja täydennysrakentamiseen, Leivo muistuttaa.

Hän ennakoi kuitenkin, että metron vetovoima, ja nykyisen 1970-luvun asuntokannan uudistamisen tarve lyö vauhtia alueen rakentumiseen.

Espoon kaupungin yhdessä asukkaiden kanssa pohtimassa visiossa Soukan täydennysrakentaminen painottuu tulevan metroaseman ympäristöön ja Yläkartanontien varrelle. Ala-Soukassa uusia koteja nousee eniten Alakartanontien eteläreunaan ja Soukanväylän varteen.

Jossain vaiheessa kaupunki on myös suunnitellut omistamalleen maalle, pois siirtyvän paloaseman paikalle ja ympäristöön useita uusia kerrostaloja noin 1 200 asukkaalle.

– Metroasema tulee nykyisen ostarin kohdalle, joka jollain aikajänteellä tullaan purkamaan, Leivo lisää.

Tilalle nousee reilun 11 000 kerrosneliön uusi kaupallinen keskus, jonka ympärille nousee useampia, enintään 16-kerroksisia asuinkerrostaloja. Asuntoja metrokeskusalueelle on tulossa reilulle tuhannelle ihmiselle.

– Soukan lähipalveluja pyritään uuden ostoskeskuksen myötä monipuolistamaan.

Uuden keskuksen rakentaminen pääsee projektinjohtajan arvion mukaan käyntiin ensi vuosikymmenen puolivälissä.

– Metroliikenne on jo käynnissä kun maan päällä alkaa rakentaminen.

Ensimmäisten talonrakennustöiden Leivo ennakoi alkavan Soukassa kuitenkin jo ensi vuonna Soukan torilla ja Yläkartanontien varrella.

Soukkalaisia huolestuttanut kirjaston häviäminen alueelta pyritään Leivon mukaan ehkäisemään jotenkin.

– Ehkä jonkinlainen itsepalveluperiaatteella toimiva kirjasto olisi osa tulevaisuuden Soukan palveluja, Leivo ennustaa.

Projektinjohtaja uskoo, että täydennysrakentaminen lisää Soukan houkuttelevuutta myös nuoremman väestön keskuudessa.

– Alueelle muuttaa jatkossa entistä enemmän nuoria ja opiskelijoita.