Hyvinkään joukkoraiskauksen tutkinnassa on edetty – poliisi toiveikas tapauksen ratkaisemisesta

Kuukausi sitten tapahtunutta raiskaustapausta tutkitaan yhä Hyvinkäällä, kertoo Aamuposti.

Rikoskomisario Markku Lylykangas kertoo, että tietoa tulee aina tiputellen lisää ja poliisi on toiveikas tapauksen ratkaisemisesta.

– Jatkamme edelleen kuulusteluja asian tiimoilta. Olemme jo sopineet uusia kuulusteluita lähipäiville, Lykykangas kommentoi Aamupostille.

Tapaus tuli julkisuuteen elokuun toisella viikolla, kun poliisi julkaisi valvontakamera kuvaa ja pyysi yleisöltä vihjeitä.

Työtä tapauksen ratkaisemiseksi tehdään Hyvinkäällä omalla tutkintaryhmällä joka päivä.

– Omalla porukalla olemme selvinneet, kaikki Hyvinkään poliisiaseman tutkijat ovat kokeneita tutkijoita, sanoo Lylykangas Aamupostille.

Tutkintaryhmän koko vaihtelee päivittäin muutaman henkilön ja koko ryhmän työpanokseen.

– Raiskaustapauksen tutkintaa jatketaan niin kauan kunnes tekijät saadaan kiinni,vakuuttaa Lylykangas.

Kaksi viikkoa sitten Hyvinkään Paavolan alueella nähdyn itsensäpaljastelijan tutkinta on edelleen kesken.

Myös tämän tapauksen tutkintaa ja selvitystä jatketaan edelleen.

Viime perjantaina poliisi kertoi kuulustelleensa yhtä henkilöä tapahtumiin liittyen.

– Seuraavaksi tulemme kuulemaan silminnäkijöitä tapauksessa, sanoo Lylykangas.

Lylykangas kertoo, että asemapaikastaan huolimatta, Hyvinkään poliisilla ei ole pelkästään vastuuta omalla alueella tapahtuvista rikoksista.

Hyvinkään ja Nurmijärven alue kuuluu Itä-Uudenmaan poliisilaitokseen, johon kuuluu kuusi muutakin poliisiasemaa ja aluetta.

– Tutkimme täällä Hyvinkäällä tarpeen mukaan myös esimerkiksi Vantaan, Porvoon, Järvenpään ja Mäntsälän alueella tapahtuvia tapauksia, emme pelkästään Hyvinkään, kertoo Lylykangas.

Rikoskomisariona Hyvinkäällä toimiva Lylykangas kertoo, että eniten koko Itä-Uudenmaan poliisilaitosta kuormittaa Vantaan alueen tapaukset.

Tästä on kyse

Raiskaus tapahtui metsikössä Riihimäenkatu 20:n kohdalla perjantaina 27.7. varhain aamulla.

Tekijöinä oli kolme miestä, jotka uhrin mukaan ovat ulkomaalaistaustaisia ja puhuivat vierasta kieltä.

Valvontakamerakuvien mukaan kolmen miehen seurue on liikkunut klo 02.26 Jussintorin suunnasta Hämeenkadulle ja siitä klo 02.32 Siltakadulle kohti Riihimäenkatua.

Tapaukseen liittyvistä havainnoista voi ilmoittaa puhelimitse numeroon 0295 436 476 tai sähköpostitse osoitteeseen vihjeet.ita-uusimaa@poliisi.fi

Lue lisää aiheesta

Etusivulla nyt

Luetuimmat

Mistä tänään puhutaan?

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut