IL: Omakotitalosta haaveillut pariskunta jäi törkeän petoksen uhreiksi ja jumittui velkavankeuteen – koko perhe kantaa vastuun muiden tekemistä rikoksista

Iltalehden haastattelema rovaniemeläinen pariskunta maksaa talokaupoissa tehdystä petoksesta kertyneitä velkojaan seuraavat 17 vuotta.

Kuvituskuva Ella Kajaste / arkisto

Joonas Alanne

Rovaniemeläinen lapsiperhe myi omistamansa rivitaloasunnon ja muutti omakotitaloon. Painajainen alkoi, kun myöhemmin paljastui, että kahdeksan asunnon rivitaloyhtiössä epäiltiin kosteus- ja homeongelmia, kertoo Iltalehti

Pariskunta oli jo ehtinyt maksaa velkansa rivitaloasunnosta saamillaan varoilla ja ostanut lopuilla pienen omakotitalon, jota varten pariskunta oli jo ehtinyt ottaa uutta lainaa.

Asunnot myyneen kiinteistöyhtiön omistajat tuomittiin Rovaniemen hovioikeudessa törkeästä petoksesta ja kaikki kaupat purettiin. Lehden mukaan tämä pisti asuntonsa jo myyneen pariskunnan ikävää välikäteen, sillä ketjussa myös heidän ja heidän asuntonsa ostajan välinen kauppa purkautui. Alkuperäinen myyjä ei kuitenkaan pystynyt maksamaan pariskunnalle takaisin heidän maksamiaan rahoja, jotka pariskunta olisi välittänyt eteenpäin asunnon viimeisimmälle omistajalle.

Velkansa maksaakseen pariskunta on joutunut luopumaan remontoimastaan omakotitalosta. Tällä hetkellä koko lapsiperhe asuu vuokralla omakotitalossa. Molemmat työskentelevät IL:n mukaan pienipalkkaisessa myyntityössä eikä palkasta jää riittävästi käteen edes korkojen maksamista varten.

Heitä ei ole huolittu velkajärjestelyyn, koska se olisi ollut käräjä- ja hovioikeuden mielestä vastapuolelle (asunnon heiltä ostaneelle) kohtuutonta. Neuvotteluista huolimatta pariskunta ei ole päässyt ostajan kanssa sopimukseen, vaikka molemmat osapuolet ovat huijauksen uhreja.

– Meillä ei ole 17 vuoteen käytännössä minkäänlaisia kansalaisoikeuksia. Olemme yli 50-vuotiaita, kun ulosmittaus päättyy, vaikka silloinkaan pääomasta ei ole lyhennetty vielä mitään. Siinä vaiheessa ei enää tarvitse pojille tarjota mahdollisuutta lähteä äidin ja isän kanssa Puuhamaahan. Se elämänvaihe meni ulosotossa ja ilman omaa syytä, kertoo pariskunta Iltalehdelle

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. Espooseen roimasti enemmän valkohäntäpeurojen kaatolupia – "Läntiselle Uudellemaalle on aikoinaan istutettu peuroja ja kasvatettu kantaa tietoisesti"
  2. Leppävaaraan on tulossa puutarhakylä – lähes 70 mökkiä, yhteistiloja ja viljelypalstoja
  3. Kaasujalka ei ole hellittänyt Turunväylän tietyömailla – Poliisi MTV:lle: "Tekevät melkein oman henkensä uhalla töitä"
  4. Miksi kestävän kehityksen nimiin vannova Espoo kaavoittaa lisää pientaloalueita? – näin vastaavat päättäjät
  5. Keski-Espoon uimahallin kävijärajoitus poistui – Leppävaarassa yhä voimassa maauimalassakin
  6. Työpajassa rakennellaan hyönteishotellia tai perhosbaaria
  7. Oma raha: Jaguar E-type, Cadillac Eldorado, Aston Martin... Sijoittajakonkari Jukka Ylitalo, 56, sijoittaa klassikkoautoihin – "Auton muotoja ja tekniikkaa voin tutkia ja ihailla tuntikaupalla"
  8. Yle: Vanha kivilinna myynnissä Siuntiossa – hintapyyntö lähes viisi miljoonaa euroa
  9. Mielipide: Pidetään huolta hygieniasta
  10. Ämmässuolla käännetään kompostia – pahat hajut mahdollisia
  11. Mielipide: Mitä kaupunkipyörien keräily ja korjaaminen meille maksaa?
  12. Mielipide: Sähkön siirtohinnoilla rahastaminen pitää lopettaa
  13. Grilliherkuttelu näkyy eläinsairaalassa – Ihmisten ruoanjämät voivat viedä koiran jopa leikkauspöydälle
  14. Mielipide: Laki velvoittaa pankit päivittämään asiakastiedot
  15. Tiede: Päivällä robottien ja ihmisten välisen vuorovaikutuksen tutkija, illalla performanssitaiteilija – Rebekah Rousi, 42, halusi oppia puhumaan suomea ja sen myös teki

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.