Ruotsalaistähti Tove Styrke, 25, ihastutti Ruisrockissa – paljasti myös unohtumattomimman festarimuistonsa

Toni Tervo

Ruotsalainen laulajatähti Tove Styrke on ollut urallaan nousukiidossa siitä asti kun teki kotimaassaan lopullisen läpimurron vuoden 2009 Idolsin jälkeen.

Sen jälkeen hän on muun muassa toiminut Katy Perryn lämmittelijänä tämän kiertueella ja keikkaillut festareilla ympäri maailmaa. Lauantaina Styrke saapui Ruisrockiin.

– Tämä festivaali on tosi cool! Princess Nokian backstage on ihan minun vieressäni ja olen hänen kova faninsa. Se kertoo jo siitä, että artistikattaus on kova. Ja sää on upea. Olen niin usein pelkästään studiossa, että en saa juuri aurinkoa, joten tästä pitää ottaa kaikki irti, Styrke nauraa festivaalin takatilassa.

– En ole kauheasti aiemmin kerinnyt olla Suomessa, mutta minulla on niistä vähistä kokemuksistani vain hyviä muistoja. Olen kuullut paljon hyvää suomalaisesta rap-musiikista. Se skene on kuulemma kova.

Laulaja on ollut musiikkialalla nuoresta pitäen ja kesäfestareita hän on pitkälti kokenut ainoastaan artistin näkökulmasta. Se ei kuitenkaan estä hyvien festarimuistojen syntymistä.

– Paras muistoni on varmasti se, kun olin eräällä saksalaisella metallifestivaalilla esiintymässä. Jostain yhä tuntemattomasta syystä olin koko festivaalin ainoa pop-artisti. Tapahtumassa oli kuitenkin paljon ruotsalaisia metallifaneja ja he tulivat katsomaan keikkaani ja bilettämään ihan solidaarisuudesta. Se oli hauskaa!

Ruisrock oli Styrkelle oman festivaalikesän ensimmäisiä keikkoja. Nainen kertoi odottavansa pääsevänsä vetämään oman täysimittaisen keikan,

– Kun on jonkun lämmittelijänä, se setti on aina tosi tynkä ja intensiivinen. Odotan innolla, että pääsen olemaan lavalla vähän pidempään, artisti hymyilee.

Styrke julkaisi hiljattain myös uuden studioalbuminsa Swayn. Tähti kertoo miettineensä tekovaiheessa haluavansa siitä tietynlaisen ja lopputuloksen onnistuneen täydellisesti.

– Se on yksinkertaisesti paras albumini. Fanit ovat myös ottaneet sen mahtavasti haltuun. He ovat ihania.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. Lääkäri epäili, että tänään 100-vuotiaan espoolaisen Eila Stigin papereissa on väärä syntymäaika – "Näillä jaloilla ei käveltäisi, jos en tekisi niillä jumppaa"
  2. Vesiskoottereiden meteli häiritsee Suinonsalmessa –"Aina löytyy joku, joka haluaa leikkiä"
  3. Espoossa tulee tällä kerralla hakuun 78 omakotitonttia – viime vuonna saajat arvottiin lähes tuhannen hakijan joukosta
  4. Espoolaisessa päiväkodissa kymmenille korona-altistus – myös kotihoitopalveluja tarjoavan hoivayrityksen työntekijä sairastunut
  5. Espoon terveysasemien puhelinpalvelu yhä ruuhkautunut – takaisinsoittoa voi joutua odottamaan pari vuorokautta
  6. Pääkirjoitus: "Koronakoira" ei ole hetken päähänpisto
  7. Vainio 8.8.
  8. Pauli, 28, huijaa nettihuijareita – vastasi älyttömällä tavalla +44-numeroon
  9. Sunnuntaina ei nähdä perinteistä autojonoa Upinniemeen – Rannikkoprikaatin valatilaisuutta voi seurata etänä netistä
  10. Kirkkonummella todettu koronatartunta päiväkodissa – lähikontaktit asetettu karanteeniin
  11. Poliisi kaipaa edelleen vihjeitä Kaivohuoneen pahoinpitelystä ja kuolemantuottamuksesta
  12. Virossa järjestetyssä tilaisuudessa altistui koronavirukselle kymmeniä suomalaisia, joista yli puolet helsinkiläisiä – näillä laivavuoroille he palasivat
  13. Yrityksen autolle on nimettävä käyttövastaava, muistuttaa poliisi – maksut liikennevirheistä kasautuvat omistajille
  14. Koronaviruksen pikatestausasema aukeaa Helsinkiin – tuloksen saa tunneissa
  15. Uuden kaupunkitapahtuman musiikki ja maut herättävät Meritorin eloon Kivenlahdessa – "Tavoitteena leppoisa ja rauhallinen meininki"

Näytä lisää

Luetuimmat

  1. Lääkäri epäili, että tänään 100-vuotiaan espoolaisen Eila Stigin papereissa on väärä syntymäaika – "Näillä jaloilla ei käveltäisi, jos en tekisi niillä jumppaa"
  2. Toisestakin Espoosta löydetystä villikanista todettu tappava tauti – tällä kertaa Niittykummussa
  3. Espoossa tulee tällä kerralla hakuun 78 omakotitonttia – viime vuonna saajat arvottiin lähes tuhannen hakijan joukosta
  4. Espoolaisessa päiväkodissa kymmenille korona-altistus – myös kotihoitopalveluja tarjoavan hoivayrityksen työntekijä sairastunut
  5. HSL suunnittelee Etelä-Espoon bussilinjoihin muutoksia – kaupunkilaisilla pari viikkoa aikaa kertoa mielipiteensä
  6. 83-vuotias kampaajamestari Rauni Lavinkoski on laittanut espoolaisten hiuksia jo 60 vuotta – ”Teen tätä työtä niin kauan kuin käteni toimivat”
  7. Kirkkonummella todettu koronatartunta päiväkodissa – lähikontaktit asetettu karanteeniin
  8. Espoon terveysasemien puhelinpalvelu yhä ruuhkautunut – takaisinsoittoa voi joutua odottamaan pari vuorokautta
  9. Espoo kertoi koronalähteitä – joka neljäs viime viikkojen tartunnoista saatu matkalta
  10. Vesiskoottereiden meteli häiritsee Suinonsalmessa –"Aina löytyy joku, joka haluaa leikkiä"
  11. Pauli, 28, huijaa nettihuijareita – vastasi älyttömällä tavalla +44-numeroon
  12. Uuden kaupunkitapahtuman musiikki ja maut herättävät Meritorin eloon Kivenlahdessa – "Tavoitteena leppoisa ja rauhallinen meininki"
  13. Virossa järjestetyssä tilaisuudessa altistui koronavirukselle kymmeniä suomalaisia, joista yli puolet helsinkiläisiä – näillä laivavuoroille he palasivat
  14. Raidejokerin rakentaminen tuo jälleen isoja liikennejärjestelyjä moneen paikkaan syksyn aikana
  15. "Osassa rakennusta on jopa sortumavaara" – kiistelty ostoskeskus kihisyttää Helsingissä, yrittäjä pelkää "aaveostaria"

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.