Ruisrockissa tapahtui perjantaina jotain "ainutkertaista" – Tällainen oli festivaalin loppuunmyyty avajaispäivä

Toni Tervo

Tänä vuonna loppuunmyyty Ruisrock käynnistyi perjantaina 35 000 juhlijan voimin.

Sateiseksi ja epävaikaiseksi povattu päivä joutui antamaan tietä Ruisrockin perinteiselle säälle, sillä kävijät saivat kuin saivatkin nauttia aurinkoisesta ja lämpimästä säästä avajaispäivänä.

Perjantaina yleisöä villitsivät muun muassa päätöskiertueellaan esiintynyt Cheek, Rantalavalla tunnelmaa nostattanut Alan Walker ja Niittylavan viimeinen artisti The Chainsmokers. Heidän lisäkseen lavalle nousivat muun muassa Sanni, Abreu ja Pyhimys

Alueen kuvatuimmaksi kohteeksi nousi Halmesmaa x 3 -kollektiivin toteuttamat kookkaat veistokset, jotka ottivat festivaaliyleisön vastaan Niityllä. Myös kuvataiteilija Johanna Sinkkosen jättimäinen, pinkki flamingopatsas herätti ihastusta.

Festivaalin promoottorin Mikko Niemelän mukaan alueella koettiin jotain ennen kokematonta.

–Ruisrock on jälleen täyttynyt hurmaavasta ja antaumuksella juhlivasta festarikansasta. Auringon laskettua pinkissä kylpenyt festarialue oli kauniimpi kuin koskaan, ja jo tässä vaiheessa on vahva fiilis siitä, että olemme luoneet Ruissaloon jotain ainutkertaista.

Lue myös: USKOMATON HETKI RUISROCKISSA, KUN ULKOMAALAINEN SUPERTÄHTI ALKOI SOITTAA YLLÄTTÄEN ANTTI TUISKUA

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. Lääkäri epäili, että tänään 100-vuotiaan espoolaisen Eila Stigin papereissa on väärä syntymäaika – "Näillä jaloilla ei käveltäisi, jos en tekisi niillä jumppaa"
  2. Vesiskoottereiden meteli häiritsee Suinonsalmessa –"Aina löytyy joku, joka haluaa leikkiä"
  3. Espoossa tulee tällä kerralla hakuun 78 omakotitonttia – viime vuonna saajat arvottiin lähes tuhannen hakijan joukosta
  4. Espoolaisessa päiväkodissa kymmenille korona-altistus – myös kotihoitopalveluja tarjoavan hoivayrityksen työntekijä sairastunut
  5. Espoon terveysasemien puhelinpalvelu yhä ruuhkautunut – takaisinsoittoa voi joutua odottamaan pari vuorokautta
  6. Pääkirjoitus: "Koronakoira" ei ole hetken päähänpisto
  7. Vainio 8.8.
  8. Pauli, 28, huijaa nettihuijareita – vastasi älyttömällä tavalla +44-numeroon
  9. Sunnuntaina ei nähdä perinteistä autojonoa Upinniemeen – Rannikkoprikaatin valatilaisuutta voi seurata etänä netistä
  10. Kirkkonummella todettu koronatartunta päiväkodissa – lähikontaktit asetettu karanteeniin
  11. Poliisi kaipaa edelleen vihjeitä Kaivohuoneen pahoinpitelystä ja kuolemantuottamuksesta
  12. Virossa järjestetyssä tilaisuudessa altistui koronavirukselle kymmeniä suomalaisia, joista yli puolet helsinkiläisiä – näillä laivavuoroille he palasivat
  13. Yrityksen autolle on nimettävä käyttövastaava, muistuttaa poliisi – maksut liikennevirheistä kasautuvat omistajille
  14. Koronaviruksen pikatestausasema aukeaa Helsinkiin – tuloksen saa tunneissa
  15. Uuden kaupunkitapahtuman musiikki ja maut herättävät Meritorin eloon Kivenlahdessa – "Tavoitteena leppoisa ja rauhallinen meininki"

Näytä lisää

Luetuimmat

  1. Lääkäri epäili, että tänään 100-vuotiaan espoolaisen Eila Stigin papereissa on väärä syntymäaika – "Näillä jaloilla ei käveltäisi, jos en tekisi niillä jumppaa"
  2. Toisestakin Espoosta löydetystä villikanista todettu tappava tauti – tällä kertaa Niittykummussa
  3. Espoossa tulee tällä kerralla hakuun 78 omakotitonttia – viime vuonna saajat arvottiin lähes tuhannen hakijan joukosta
  4. Espoolaisessa päiväkodissa kymmenille korona-altistus – myös kotihoitopalveluja tarjoavan hoivayrityksen työntekijä sairastunut
  5. HSL suunnittelee Etelä-Espoon bussilinjoihin muutoksia – kaupunkilaisilla pari viikkoa aikaa kertoa mielipiteensä
  6. 83-vuotias kampaajamestari Rauni Lavinkoski on laittanut espoolaisten hiuksia jo 60 vuotta – ”Teen tätä työtä niin kauan kuin käteni toimivat”
  7. Kirkkonummella todettu koronatartunta päiväkodissa – lähikontaktit asetettu karanteeniin
  8. Espoon terveysasemien puhelinpalvelu yhä ruuhkautunut – takaisinsoittoa voi joutua odottamaan pari vuorokautta
  9. Espoo kertoi koronalähteitä – joka neljäs viime viikkojen tartunnoista saatu matkalta
  10. Vesiskoottereiden meteli häiritsee Suinonsalmessa –"Aina löytyy joku, joka haluaa leikkiä"
  11. Pauli, 28, huijaa nettihuijareita – vastasi älyttömällä tavalla +44-numeroon
  12. Uuden kaupunkitapahtuman musiikki ja maut herättävät Meritorin eloon Kivenlahdessa – "Tavoitteena leppoisa ja rauhallinen meininki"
  13. Virossa järjestetyssä tilaisuudessa altistui koronavirukselle kymmeniä suomalaisia, joista yli puolet helsinkiläisiä – näillä laivavuoroille he palasivat
  14. Raidejokerin rakentaminen tuo jälleen isoja liikennejärjestelyjä moneen paikkaan syksyn aikana
  15. "Osassa rakennusta on jopa sortumavaara" – kiistelty ostoskeskus kihisyttää Helsingissä, yrittäjä pelkää "aaveostaria"

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.