Taloustutkijat: Ulkomaisen työvoiman päästävä Suomeen ilman tarveharkintaa – "On vaikea ymmärtää, miksi pitäisi kohdella eri tavoin"

Selkeä enemmistö taloustieteilijöistä on sitä mieltä, että ulkomaisen työvoiman tarveharkinta tulisi poistaa.

Ekonomistikone-sivusto julkaisi keskiviikkona ulkomaisen työvoiman tarveharkinnan poistamista käsittelevän tutkimustuloksen. Kyselyyn vastanneet taloustieteilijät ottivat kantaa siihen, tulisiko niin sanotusta tarveharkinnasta luopua.

Peräti 79 prosenttia kyselyyn vastanneista on EU- ja Eta-alueen ulkopuolelta tulevan työvoiman tarveharkinnan poistamisen kannalla.

Tämä tarkoittaa sitä, että ulkomailta tuleva työntekijä voisi saada oleskeluluvan Suomeen ennen kuin on selvitetty löytyykö vastaavalle paikalle työvoimaa kotimaasta, EU- tai Euroopan talousalueelta.

– On vaikea ymmärtää, minkä takia työntekijöitä pitäisi kohdella eri tavoin kansallisuuden perusteella. Ammattiliitoilla on varmasti tehokkaampiakin keinoja, joilla valvoa työehtojen noudattamista, tutkimusprofessori Tuomas Pekkarinen perustelee vastaustaan

– Se, että henkilölle on tarjottu uskottava työpaikka pitäisi riittää. Perustelut sille, ettei löydy vastaavaa työntekijää Suomesta jäävät useimmissa tapauksissa täysin tulkinnanvaraisiksi ja lisäävät byrokratiakustannuksia, Hankenin professori Tom Berglund muistuttaa.

Marraskuussa 2017 avattu Ekonomistikone.fi on riippumaton akateeminen asiantuntijapaneeli, jossa 50 suomalaisekonomistia ottaa kantaa talouden ajankohtaisiin kysymyksiin.

Lue lisää aiheesta

Mainos: Mediatalo Keskisuomalainen

Mainos: Mediatalo Keskisuomalainen

Vaalimainoksesi mukana bussimatkoilla ja aamupalapöydissä

Etusivulla nyt

Luetuimmat

Mistä tänään puhutaan?

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut