Tärkeintä on aitous – Niittykummun kasvatti Dilemma räppää kivusta ja nautinnosta

KULTTUURI Dilemma on 27-vuotias räppäri, joka on kotoisin espoolaisesta lähiöstä. Häneltä on tulossa uutta musiikkia.

Niittykumpu on kokenut valtavan muutoksen sitten Räppäri Dilemman lapsuusvuosien. Niittykummun koulu on kuitenkin kuin ennen. Tällä seinustalla Dilemma pelasi kavereitten kanssa Pokemon-korteilla. Anneli Tuominen-Halomo

Anneli Tuominen-Halomo

– Tuossa olen juossut isoa poikaa karkuun ja saanut lumipesun. Taisin kyllä itse ensin heittää hänelle jäitä niskaan.

Tuosta hetkestä Niittykummun koulun pihalla on kulunut yli kymmenen vuotta. Nyt Räppäri Dilemma on palannut entisille kotikonnuilleen haastateltavaksi. Pojankoltiaisesta on kasvanut muusikko, jonka Huumaa-biisi julkaistaan ylihuomenna ja EP heinäkuun alkupuolella.

– Pari viikkoa sitten kävin täällä myös. Koulu täyttää 70 vuotta ja tulen keikalle juhlatilaisuuteen. Tapasin entisen musiikinopettajani. Hän sanoi, ettei olisi uskonut, että tulen artistina tänne takaisin, Dilemma kertoo.

Aikuisena Räppäri Dilemma on ilmaissut itseään esiintymällä eri tavoilla ja kirjoittamalla riimejä. Nuorena hän harrasti tanssia.

– Musiikissa yhdistyvät makeesti ne kaikki.

Jos mulla ei ole mitään asiaa tai freesejä ajatuksia, en kirjoita mitään."

– Räp on mulle tällä hetkellä paras tapa tulkita asioita ja tunteita.

Räppäri Dilemman elämänfilosofia on "Heittäydy hetken huumaan".

– Olen aina ollut aika impulsiivinen. Tämä hetki on tärkein – että on tässä.

– Luin jostain, että "Elämä eletään eilisen murehtimisen ja huomisen suunnittelun välissä". Se on hyvin sanottu. Siinä välissä on se piste, jota sanotaan elämäksi.

Juhannuksena Dilemma esiintyi RMJ:ssä, sitten ovat vuorossa Sastamala ja Ruisrock.

– Mä rakastan pikkukyliä, ne ovat parhaita. Niistä on alkanut tarttua mukaan vähän jotain kansanmusiikki-humppa-iskelmämusiikki -soundia.

Biisit on tehty ilman suodattimia."

Räppäri Dilemma sai uralleen juuri sellaisen alun, josta monet uneksivat.

– Lähetin levy-yhtiölle yhden biisin. Siinä ei ollut minkäänlaista esittelytekstiä eikä viestillä tainnut olla otsikkoakaan. Vain se biisi liitteenä. Vastaukseksi tuli levytyssopimus.

Kylmää ja kuumaa nousi Spotifyn viraalilistan ykköseksi ja pian Dilemmalla oli tiedossa 30 keikkaa.

– Mun biisit syntyy kahdesta ääripäästä: kivusta ja nautinnosta. Siinä välissä ei ole mitään.

– Kipu on sitä, että sisältä sattuu, että joku asia loukkaa tai ärsyttää tai v...taa. Nautinto on voittamaton olo, oikeastaan aika egoistinen fiilis. Molemmat tilat johtavat toisiinsa. Kun on selättänyt ahdistuksen, tulee voittamaton fiilis.

– Biisinikin ovat aina jompaa kumpaa. Jos mulla ei ole mitään asiaa tai freesejä ajatuksia, en kirjoita mitään. Sitten pitää elää lisää.

EP:nsä Räppäri Dilemma on tehnyt hyvien ystäviensä kanssa. Se on juuri sellainen kun hän on aina halunnut tehdä, voimakas ja väkevä.

– Aiheet joista kirjoitan, ovat sellaisia, joita jokainen on kokenut, mutta silti se on niin mua kuin vain voi olla. Niitä biisejä voi kuunnella kuka vaan, on sitten 5-vuotias tai 95-vuotias. Biisit on tehty ilman suodattimia. Äänessä on aito ihminen.

Aitoudella Räppäri Dilemma aikoo pärjätä jatkossakin.

– Mun ei tarvitse esittää mitään, mitä en ole, olen oma itseni.

Huumaa

Huumaa-biisi julkaistaan perjantaina 29. kesäkuuta ja Huumaa-EP puolestaan 6. heinäkuuta.

Räppäri sanoittaa biisinsä itse ja Huumaa-EP:n ovat säveltäneet Mats Takila ja Tomi Tamminen Sovitukset syntyvät yhteistyönä.

Biisin kuvataan myös musiikkivideo, jossa on mukana Miss Helsinki Katrie Daler.

Dilemman noin vuosi sitten julkaistu Kylmää ja kuumaa -single nousi Spotifyn viraalilistan ykköseksi.

Lisäksi Dilemma julkaisi hiljattain Pimenee-nimisen biisin Ultra Bran Terhi Kokkosen kanssa, joka nähtiin tuoreimmalla Vain elämää -kaudella. Biisi ylsi Spotifyn viraalilistalla sijalle kuusi.

Dilemma on sainattu Suomen Musiikille ja jakelijana toimii Warner Music.

Aiheeseen liittyvää

  1. Olarilainen levy-yhtiö luottaa räppiin
    9.3.2016 18:00

Kommentoi

Uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut