Uuden Risto Räppääjän kuvauspaikka on ihanteellinen pullisteluun – pääroolissa 11-vuotias Silmu Ståhlberg

ELOKUVA Vanhankylän kartano Järvenpäässä toimii uuden Risto Räppääjä -elokuvan miljöönä.

Silmu Ståhlberg (vas.), Eelis Kesäläinen ja Lumi Kallio ovat tykänneet näytellä elokuvassa. Kaikki kolme ovat menossa viikon kuvaustauon aikana perheen kanssa mökille. Sauvo Jylhä

Meri Koskinen

Risto Räppääjä ja pullistelija -elokuvan ohjaaja kuvaa Vanhankylän kartanoa ihanteelliseksi kuvauskohteeksi.

– Etsimme alun perin mökkikylän ja voimailukisan kuvauskohteita erikseen, mutta nyt ne tulivatkin kätevästi samassa, ohjaaja Markus Lehmusruusu kertoo.

Järvenpään kesäteatterin lavalla kuvattiin maanantaina voimailukisaa. Eelis Kesäläisen ja Timo Lavikaisen hahmot tekivät akrobaattisia temppuja, Kesäläinen seisoi muun muassa luontevasti Lavikaisen hartioilla.

– Olen harrastanut telinevoimistelua, joten se ei ollut vaikeaa, 12-vuotias Kesäläinen selittää.

Ensimmäistä kertaa kameran edessä olevan Kesäläisen mielestä elokuvan tekemisessä vaikeinta on roolissa oleminen.

– Hahmo on niin erilainen kuin minä, kun se on niin vakava, hän kuvailee.

Risto Räppääjää näyttelevä Silmu Ståhlberg myötäilee Kesäläistä.

– Risto suuttuu aika herkästi toisin kuin minä, Ståhlberg, 11, toteaa.

Kesäläinen ja Nelli Nuudelipäätä näyttelevä Lumi Kallio, 9,ovat ensi kertaa mukana elokuvassa. Ståhlberg taas ehti juuri ennen Räppääjän kuvauksia näytellä Juice-elokuvassa nuorta Juice Leskistä. Hän ei silti koe olevansa tovereitaan kokeneempi.

– Elokuvat ovat aika erilaisia, Ståhlberg perusteli.

Kuvaukset alkoivat Vanhankylän kartanolla viime viikolla ja päättyvät juhannukseen.

– Seuraava viikko meillä onkin kuvauksista lomaa, kertoo tuottaja Rimbo Salomaa

Kuvauksissa käytettävät mökit maalattiin elokuvaa varten violeteiksi. Kartanon isäntä Lauri Ollari kehuu väriä kivan näköiseksi ja hauskaksi vaihteluksi. Syksystä hän ei vielä tiedä, mutta:

– Ainakin tämä kesä mennään Risto Räppääjän väreissä, Ollari lupaa.

Risto Räppääjä ja pullistelija

Sinikka ja Tiina Nopolan samannimiseen kirjaan perustuva Risto Räppääjä -elokuvasarjan 7. osa.

Risto Räppääjä (Silmu Ståhlberg) ja Nelli Nuudelipää (Lumi Kallio) lomailevat mökkikylässä, jossa tapaavat voimailukisoihin valmistautuvan isä-poika-parin Bill (Timo Lavikainen) ja Sylvester Pöntisen (Eelis Kesäläinen). Tarinassa henkilöillä on uskomuksia toisistaan, jotka lopulta kääntyvätkin ylösalaisin. Sylvesterillä on salaisuus, joka yllättää kaikki.

Elokuvaa kuvataan kesän ajan usealla paikkakunnalla. Se ilmestyy helmikuussa 2019.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Luetuimmat

  1. Epäily: Lihaksikas, ruskettunut miespyöräilijä pahoinpiteli naisen – kuva
  2. Teetkö sinäkin tämän virheen kauppareissulla? – käsidesiäkin voi käyttää väärin
  3. Valtion lupaus rahoittaa puolet kaupunkiradasta saa Espoossa myös kritiikkiä – Vuornos: ”Hanke vaakalaudalla”
  4. Yksi huume pk-seudulla nousee nyt ylitse muiden – "Käytetään ennätyksellisen paljon"
  5. HSL avaa matkakortin nettilatauksen ensi viikolla – voi ostaa sekä kautta että arvoa
  6. Hus: Koronaviruspotilaita enää 1,7 prosenttia hengitystieoireisista, potilaita joutunut uudelleen teholle sekavuuden takia
  7. 180 kilometriä tunnissa kuudenkympin rajoitusalueella – Porkkalantiellä triplanopeutta ajaneen motoristin kortti hyllylle
  8. Kymmenet tutkijat vetoavat: Käytä maskia julkisella paikalla, vaikka huivia jos ei muuta – "Auttaa pelastamaan ihmishenkiä"
  9. Hallituksen lisäbudjetti: Espoo on saamassa hieman alle 140 miljoonaa kaupunkiradan jatkeeseen
  10. "Lähden nyt pois ja lyön ensimmäistä, joka yrittää estää" – kolmekymppinen mies raivostui putkaan vietäessä
  11. Koronakriisi taustalla: Elokuvakeskus ja hotelli eivät tulekaan Tapiolaan, tilalle "pääkonttoritasoisia" toimistotiloja
  12. Tupakannatsan maahan nakkaavia ollaan valmiita sakottamaan – "Tumpista leviää ympäristöön vaarallisia kemikaaleja"
  13. Kuusikymppinen mies sai vakavia vammoja – Poliisi pyytää havaintoja törkeästä pahoinpitelystä Pohjois-Espoossa
  14. Mopoilijoista valituksia poliisille päivittäin ­– poliisin saapuminen rauhoittaa menon vain hetkeksi
  15. Raidejokerin tuplaraidetta valettu paikoilleen reilut 500 metriä, rakentaminen aikataulussaan – "Negatiivistakin palautetta tulee, mutta pääasiassa kaupunkilaiset ovat ottaneet rakentamisen hyvin vastaan"

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.