Sipoonkorpi haastaa ruuhkista kärsivää Nuuksiota – "Varaudumme vähintään käyntimäärän kaksinkertaistamiseen"

Harri Karjalainen asuu Sipoonkorven kupeessa, joten kansallispuiston maisemat ovat todella tuttuja. Aki Saranen

Aki Saranen

Kotimaisen ja kansainvälisen luontomatkailun kohteena Sipoonkorven kansallispuisto on vielä läntistä naapuripuistoaan Nuuksiota selvästi jäljessä. Sipoonkorvessa käytiin viime vuonna 91 362 kertaa, Nuuksiossa 318 901 kertaa.

Vierailut Sipoonkorvessa kasvoivat kuitenkin noin 11 prosenttia, kun Nuuksiossa väki yllättäen väheni.

– Sipoonkorvella on hyvät mahdollisuudet kehittyä luontomatkailukohteena tulevaisuudessa. Alue on hyvin saavutettavissa pääkaupunkiseudulta ja vain reilun vartin ajomatkan päässä lentokentältä, korostaa Metsähallituksen Rannikon luontopalveluiden puistonjohtaja Harri Karjalainen

Lentoliikenne tuo Suomeen yhä enemmän aasialaisia ja erityisesti aasialaiset ovat osoittaneet kiinnostusta suomalaisiin luontoelämyksiin.

Sipoonkorvessa toimii jo aktiivinen joukko luontomatkailuyrityksiä, joiden kanssa Metsähallitus on tehnyt yhteistyösopimuksen.

Metsähallitus haluaa vireyttää yhteistyötään yrittäjien kanssa muun muassa vuoden 2018 aikana käynnissä olevan Urban Outdoors -luontopääkaupunkihankkeen siivittämänä.

Sipoonkorven kävijämäärä luonnollisesti kasvaa puiston tunnettavuuden lisääntyessä, palveluiden parantuessa sekä ympäröivän asutuksen kasvaessa.

– Sipoonkorven kansallispuiston kehittämisessä ja palvelutarjonnassa varaudutaan vähintään käyntimäärän kaksinkertaistumiseen noin 5–10 vuodessa, kertoo Karjalainen.

Kun metsähallitus joutuu määrärahojen niukkuuden vuoksi luopumaan esimerkiksi joka viidennen taukopaikan ylläpidosta kansallispuistoissa, Sipoonkorpeen panostaminen vastaavasti kasvaa eduskunnan myöntämän lisämäärärahan ansiosta.

– Sipoonkorven reitit ja rakenteet eivät ole poistolistalla, vaan pyrimme kohdentamaan tänne niukkoja resurssejamme, vahvistaa Karjalainen.

Lisämääräraha vauhdittaa vuonna 2012 yhteistyössä laaditun Sipoonkorven hoito- ja käyttösuunnitelman toteuttamista.

– Tavoitteenamme on, että luontoon pääsee sujuvasti, kansallispuisto tarjoaa erilaisia luontoelämyksiä ja erilaiset luontoliikkumismuodot on hyvin yhteensovitettu, kertoo itsekin aktiivisesti luontoliikuntaa harrastava Karjalainen.

Kansallispuistossa saa sienestää, marjastaa ja lenkkeillä ja suunnistaa jokamiehen oikeudella.

Maastopyöräily on Sipoonkorvessa sallittu selvästi erottuvilla poluilla ja kiipeily sille varatulla paikalla Nuotiokalliolla.

Aiheeseen liittyvää

  1. Espoolaispojasta kasvoi luonnonsuojelija – Harri Karjalainen luotsaa nyt Nuuksiota ja yhdeksää muuta kansallispuistoa
    24.6.2018 8:05
  2. Nuuksion Haukkalammen tupaa vetää nyt luontomatkailuyritys – luvassa kanoottivuokrausta ja sukkulabussi Haltiasta
    7.6.2018 8:00
  3. Kyllästyttävätkö Nuuksion ruuhkat? – Vihdin puolelta löytyy ainutlaatuisia, vielä rauhallisia luontokohteita
    18.4.2018 19:30
  4. Parkkiongelmat näkyvät jo Nuuksion kävijämäärissä – avuksi polkupyörät
    26.1.2018 11:40

Kommentoi

Uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut