Kolme asettautunut ehdolle Espoon piispaksi

Hiippakunnan uusi piispa vihitään Espoon tuomiokirkossa helmikuussa 2019. Anneli Tuominen-Halomo

Minna Airamaa

Espoon hiippakunnan piispanvaalien ehdokasasettelu on alkanut tänään. Arkkipiispaksi kesäkuussa siirtyneen Tapio Luoman seuraaja valitaan syksyllä.

Ehdolle ovat tähän mennessä ilmoittautuneet pastori Kaisamari Hintikka, rovasti Leena Huovinen ja teologian tohtori Juhani Holma

Ensimmäisenä ehdolle asettautunut Hintikka (s.1967) on Luterilaisen maailmanliiton apulaispääsihteeri ja teologian tohtori. Hänet vihittiin papiksi vuonna 2009. Hintikka on työskennellyt Genevessä vuodesta 2011, josta viimeiset viisi vuotta Luterilaisen maailmanliiton apulaispääsihteerinä. Aiemmin hän on toiminut muun muassa Kirkon ulkoasiainosaston työalasihteerinä.

Leena Huovinen on työskennellyt Helsingin seurakuntayhtymän yliopistopappina Helsingin yliopistossa vuodesta 1998. Nykyään Huovinen on johtava oppilaitospappi. Vuodesta 2004 hän on toiminut lisäksi Kirkkohallituksen nimittämänä kisapappina. Huovinen on myös työnohjaaja ja työyhteisökonsultti.

Juhani Holma työskentelee tällä hetkellä Kirkon koulutuskeskuksessa jumalanpalveluselämän kouluttajana. Holma työskenteli pitkään pappina ja kirkkoherrana Torniossa.

Ehdokasasettelu päättyy 21. elokuuta. Espoon piispanvaali järjestetään rovastikunnittain 8. lokakuuta. Mikäli kukaan ehdokkaista ei saa ensimmäisessä vaalissa yli puolta annetuista äänistä, toinen vaali järjestetään kahden eniten ääniä saaneen ehdokkaan kesken 1. marraskuuta.

Kommentoi

Uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut