Asuntomurtojen määrä kasvoi selvästi – "Pääkaupunkiseudulla kahdeksan kymmenestä epäillystä on ulkomailta"

Asuntomurtojen määrä on vuoden aikana lisääntynyt 17 prosenttia. Poliisi sai tutkittavakseen tammi–toukokuun aikana 771 asuttuun asuntoon kohdistunutta törkeää varkautta tai niiden yritystä eli 114 tapausta enemmän kuin viime vuonna.

Eniten asuntomurtoja tehdään pääkaupunkiseudulla. Poliisin mukaan määrää ovat lisänneet ulkomaalaiset rikolliset. Heidän osuutensa kaikista asuntomurroista oli 43 prosenttia.

– Suomalaisia kiinnijääneitä on koko valtakunnan tasolla toki vielä enemmän, mutta pääkaupunkiseudulla ja etenkin Helsingin sekä Länsi-Uudenmaan alueella kahdeksan kymmenestä asuntomurtoihin liittyvistä rikoksesta epäillystä on tullut tai lähtöisin ulkomailta, kertoo poliisitarkastaja Jyrki Aho Poliisihallituksesta.

Ahon mukaan Suomeen tullaan tekemään suuria määriä rikoksia nopeaan tahtiin, jonka jälkeen maasta poistutaan eri reittejä ja eri kulkuvälineillä.

Muiden Pohjoismaiden lukuihin on vielä matkaa. Suomessa tehtiin viime vuonna 1 800 asuntomurtoa, kun Norjassa poliisi kirjasi noin 4 300 asuntoihin liittyvää rikosilmoitusta, Ruotsissa 22 000 ja Tanskassa lähes 30 000.

Ahon mukaan parhaita keinoja asunnon suojaamiseen ovat naapuriapu, lukkojen toimivuus, hämärän ja pimeän aikana valaistus, hälytysjärjestelmät, kamerat ja niistä varottavat kyltit.

Lisää aiheesta

Lue lisää aiheesta

Mainos: Mediatalo Keskisuomalainen

Mainos: Mediatalo Keskisuomalainen

Vaalimainoksesi mukana bussimatkoilla ja aamupalapöydissä

Etusivulla nyt

Luetuimmat

Mistä tänään puhutaan?

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut