Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Alaikäiset tehtailevat Helsingissä ryöstöjä nyt hetken mielijohteesta – 16-vuotias kahdeksi vuodeksi vankilaan

Helsingin poliisissa kaksi kuukautta toiminut nuorisoryhmä on tutkinut ja selvittänyt muiden rikosten ohella jo useita eriasteisia ryöstöjä, joissa epäilty tekijä on ollut alle 18-vuotias. Myös suurin osa uhreista on ollut alaikäisiä.

– Ryöstörikokset ovat yksi vakavimmista alaikäisiin liittyvistä rikosilmiöistä Helsingissä. Alaikäiset epäillyt eivät välttämättä edes hahmota teon vakavuutta. Ryöstöjä tehdään hetken mielijohteesta "Hei, rullataanko toi" -mentaliteelilla, ja anastetun omaisuuden arvo on yleensä todella vähäinen, sanoo nuorisoryhmän tutkinnanjohtaja, rikoskomisario Marko Forss Helsingin poliisilaitokselta.

Nykyisin joka kolmas Suomessa alaikäisten tekemistäryöstöistä tehtaillaan Helsingissä

Ryöstörikosten vakavuudesta kertoo esimerkiksi se, että Helsingin poliisilaitoksen varsinaisen ryöstöryhmän tutkiman törkeän ryöstön 16-vuotias epäilty tuomittiin yli kahden vuoden ehdottomaan vankeuteen.

Nuorisoryhmän selvittämissä tapauksissa uhreilta on ryöstetty esimerkiksi käteistä rahaa ja puhelimia. Omaisuuden saamiseksi uhreja on uhattu teräaseella, kaasutettu tai kaadettu maahan ja potkittu. Tekijöitä on lähes aina ollut enemmän kuin yksi.

Osa epäillyistä on ollut pidätettynä ja määrätty matkustuskieltoon. Yksi epäilty on vangittu.

Varsinaisella ryöstöryhmällä on ollut viime aikoina tutkittavana useita tapauksia, joissa henkilöt ovat sopineet verkossa huumekaupoista, mutta ostaja onkin tullut ryöstetyksi sovitulla tapaamispaikalla. Näissä tapauksissa epäillyt ja uhrit ovat kuitenkin olleet pääosin täysi-ikäisiä.

Tähän mennessä ryhmän tutkittavaksi on kirjattu lähes sata epäiltyä rikosta. Rikosnimikkeiden kirjo on suuri.