Länsimetrolla karu vaikutus: Ei vedä matkustajia odotetusti – matkakorttimyynti jopa vähentynyt

MATKA Yhdellä asemalla tavoitteet ylittyvät välillä reippaastikin.

Länsimetron matkustajamäärät ovat jääneet ennakoitua pienemmiksi Espoossa. Minna Airamaa

Klaus Nurmi

Länsimetron alkuvuoden matkustajamäärät eivät yllä ennusteisiin, jotka Helsingin seudun liikenne (HSL) teki viime vuonna ennen metroliikenteen käynnistymistä Espooseen.

Arkipäivisin matkustajia on noussut metroon esimerkiksi Matinkylässä keskimäärin 16 000, mikä on kaksituhatta ennakoitua vähemmän.

Keilaniemessä metroon nousuja arvioitiin kertyvän neljätuhatta päivässä, mutta määrät ovat jääneet alle kolmeentuhanteen.

Tapiolassa metrovaunuun astelee vähän yli tai alle seitsemäntuhatta matkustajaa päivässä, vaikka heitä piti olla 10 000.

Aalto-yliopiston metroasemalla sen sijaan ylletään asetettuun seitsemääntuhanteen matkustajaan ja joinakin viikkoina määrä ylittyy reippaastikin. Esimerkiksi helmikuun alkupuolella Aalto-yliopiston asemalla metroon nousi keskimäärin 8 300 matkustajaa päivässä.

Niittykummussa odotettu neljäntuhannen metroon nousijan luku pitää kutinsa, mutta ei Urheilupuistossa.

Kaikkiaan länsimetron odotettiin vetävän arkisin keskimäärin 60 000 matkustajaa. Määrä on kuitenkin jäänyt noin 55 000:een.

HSL:n osastonjohtaja Tero Anttila ei pidä ennusteen ja toteutuneen matkustajamäärän noin kymmenen prosentin heittoa merkittävänä. Hän tietää silti muutamiakin syitä, miksi arviosta on jääty jälkeen.

– Ennuste on tietokoneohjelmalla tehty matemaattinen malli. Se on yksinkertaistettu kuvaus todellisuudesta, joka ei kuitenkaan ota huomioon esimerkiksi rakennustöitä asemien liepeillä.

Tapiolassa ja Keilaniemessä asemia ympäröivät alueet ovat vielä keskeneräisiä.

Anttilan mukaan asukkailla myös kestää jopa vuosi tai puolitoista oppia käyttämään uutta joukkoliikennemuotoa.

Matkakorttien myynti on vähentynyt vuoden alusta lähtien Matinkylän länsipuolella, kuten Suomenojalla ja Espoonlahdessa ja myös Haukilahdessa ja Westendissä.

Metron myötä tullut liityntäliikenne pidensi monella matka-aikoja.

– Väheneminen ei tullut kovin suurena yllätyksensä. Yleensä myynti vähenee alueilla, joissa joukkoliikenteen yhteydet heikkenevät ja vastaavasti lisääntyvät siellä, missä yhteydet paranevat, Anttila sanoo.

Linjastosuunnitelmaan tehdään hänen mukaansa lähiaikoina korjauksia.

Mobiili nousee

HSL:n mukaan matkakorttimyynti väheni maaliskuussa, mutta osaltaan se johtuu mobiililipun suosion kasvusta. Pääsiäisen takia arkipäiviä oli myös kaksi vähemmän.

Viime vuonna käyttöön tullut mobiililippu on syrjäyttänyt kertalippujen ja arvolippujen myyntiä. Maaliskuussa mobiililipun myynti oli lähes neljä miljoonaa euroa.

Koko HSL-alueen lipunmyynti kasvoi 3,5 prosenttia tammi-maaliskuussa verrattuna viime vuoteen.

Espoolaisilla matkakorteilla ostetut liput vähenivät yhteensä prosentin verran tammi-maaliskuussa. Eniten vähenivät Helsingin sisäisten matkojen ostot. Espoon sisäisten ja seutulippujen ostot lisääntyivät.

Espoolaiset ostivat alkuvuoden aikana mobiililippuja yli miljoonalla eurolla.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. Kakkuja, pullaa, piirakoita, hapanjuurileipää... – korona nostatti leivontabuumin
  2. Leppävaaran uimahallissa ja maauimalassa viikonloppuna olleella henkilöllä todettu koronavirustartunta
  3. Maskisuositus tuli: Espoo pohtii nyt, missä ja milloin kasvomaskeja aletaan jakaa vähävaraisille
  4. Espoossa todettu 981 koronatartuntaa – viikon aikana 30 uutta tapausta
  5. Myös Espoon hammashoidon ajanvarauksessa ruuhkaa – takaisinsoitoissa päivien viive
  6. Odotettu maskisuositus tuli – HSL toivoo matkustajien käyttävän suojaa
  7. Kasvomaskeista tuli nyt virallinen suositus – suojaus on tarpeen esimerkiksi joukkoliikenteessä, katso muistilista maskin käytöstä
  8. Yrittäjägallup: Moni yritys aikoo jatkaa etätöitä pysyvästi – "Työtyytyväisyys on etätyön myötä selvästi enemmän lisääntynyt kuin vähentynyt"
  9. THL: Tartuntojen määrät ovat nousseet selvästi heinäkuusta, erityisesti Helsingissä ja Uudellamaalla
  10. Raidejokeri sulki katuja töiden nopeuttamiseksi – nyt niitä avataan taas liikenteelle, Ravitielle pääsee jo ensi viikolla
  11. Näyttely Galleria Aarnissa – Heikki Pasanen on taiteilijana oman tiensä kulkija
  12. Poliisi: Varo tuntemattomia halaajia – anastavat vikkelästi koruja, rahaa ja pankkikortteja, useita tapauksia pääkaupunkiseudulla
  13. Fortum aloitti YVA-menettelyn Loviisan ydinvoimalaitoksen jatkoluvasta - päätökset jatkosta parin vuoden kuluessa
  14. Espoon rannoilla rauhallinen kesä – "Paljon sadepäiviä ja kylmyyttä"
  15. Oma raha: Juha Hyötyläinen, 54, on kerännyt arvokkaan 38 000 rahan kokoelman – Suomen sisällissodan aikaiset tilapäisrahat ovat hänen ylpeydenaiheensa: "Niissä olen varmaan suurin mahdollinen asiantuntija"

Näytä lisää

Luetuimmat

  1. Espoossa todettu 981 koronatartuntaa – viikon aikana 30 uutta tapausta
  2. Maskisuositus tuli: Espoo pohtii nyt, missä ja milloin kasvomaskeja aletaan jakaa vähävaraisille
  3. Leppävaaran uimahallissa ja maauimalassa viikonloppuna olleella henkilöllä todettu koronavirustartunta
  4. Nuuksion naapurista kaupataan taas lomatontteja – Kirkkonummi haluaa eroon kiinteistöistään Siikajärvellä
  5. IS: Kirkkonummen kunta selvittää taas Kimi Räikkösen rakennushankkeita Porkkalassa – nyt vuorossa rantatörmän uima-allas ja tulisija
  6. Kasvomaskeista tuli nyt virallinen suositus – suojaus on tarpeen esimerkiksi joukkoliikenteessä, katso muistilista maskin käytöstä
  7. Keski-ikäinen mies julkaisi salaisessa FB-ryhmässä espoolaisnaisen vähäpukeisen kuvan ja kommentoi seksielämää – oikeus tuomitsi sakkoihin
  8. Poliisi: Varo tuntemattomia halaajia – anastavat vikkelästi koruja, rahaa ja pankkikortteja, useita tapauksia pääkaupunkiseudulla
  9. Raidejokeri sulki katuja töiden nopeuttamiseksi – nyt niitä avataan taas liikenteelle, Ravitielle pääsee jo ensi viikolla
  10. Odotettu maskisuositus tuli – HSL toivoo matkustajien käyttävän suojaa
  11. Myös Espoon hammashoidon ajanvarauksessa ruuhkaa – takaisinsoitoissa päivien viive
  12. Espoon rannoilla rauhallinen kesä – "Paljon sadepäiviä ja kylmyyttä"
  13. Hänninen 12.8.
  14. Espoon terveysasemien puhelinpalvelussa yhä ruuhkaa – kaupunki lupaa keskiviikosta lähtien lähetteen koronatestiin nopeammin
  15. THL: Tartuntojen määrät ovat nousseet selvästi heinäkuusta, erityisesti Helsingissä ja Uudellamaalla

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.