Vantaalla kiskaistiin banderolli kirkon seinään: "Jeesus on kuollut! Aprillia!"

Kevään perinteinen suosittu lastenvaatteiden ja -tavaroiden kirpputori järjestetään Superparkin parkkipaikalla su 15.5.2016 klo 10 -14.00. Tapahtumassa on mahtava määrä myyntipaikkoja!

Jari Pietiläinen

Viime perjantaista lähtien moni Louhelan aseman ohitse kulkeva junamatkustaja on hieraissut silmiään. Viereisen Myyrmäen kirkon muurissa komeilee kananpojankeltainen banderolli, jossa lukee: "Jeesus on kuollut! Aprillia! Pääsiäinen 1.4.2018".

Banderollin isäksi tunnustautuu Vantaankosken kirkkoherra Hannu Pöntinen

– Tällaista on harrastettu Suomessa muuallakin, esimerkiksi Nokian seurakunnassa. Meidän tarkoituksenamme on herättää ihmiset ajattelemaan, olisiko pääsiäinen muutakin kuin vain lomapäiviä, Pöntinen kertoo.

– Suomalaisten tuntemus uskonnollisten perinteiden suhteen on viime vuosien aikana todellakin ohentunut. Olen ollut tilanteessa, missä päiväkoti-ikäiset lapset ovat olleet ihmeissään nähdessään enkelin kuvan. Heillä ei ole ollut sille käsitteitä – niinpä he ovat pitäneet enkeliä hammaskeijuna.

Vantaankosken seurakunnassa ei banderollista tarvinnut vääntää kättä kirkkovaltuustossa tai seurakuntaneuvostossa.

– Tästä banderollista olen päättänyt minä. Minä myös kannan siitä vastuun, mutta kuulemani palaute on ollut 95-prosenttisesti myönteistä, Pöntinen kertoo.

Hänen mukaansa banderollin tehtävä on muistuttaa, että kirkko toimii ihmisten keskellä ja ihmisiä varten.

– Olisi hienoa, jos ihmiset huomaisivat, että pääsiäisen esiin nostamalla kärsimyksen ja ilon sanomalla voi olla merkitystä myös heidän elämälleen, Pöntinen pohtii.

Julistus on paikoillaan pääsiäisen yli ja otetaan pois kirkon muurista ensi viikolla.

Banderolli on huomattu muun muassa Twitterissä, jossa siitä on käyty keskustelua ja siitä otettua kuvaa on jaettu laajalle.

Suomen seurakunnat ovat aiemminkin herättäneet huomiota näyttävillä tempauksillaan.

Viime keväänä Tampereella seurakunnat julkaisivat rukouksen Tapparan ja Ilveksen välisen pudotuspelisarjan tiimoilta. "Tapahtukoon sinun tahtosi, niin jään päällä kuin taivaissa", kuului rukous.

Kommentoi

Uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut