Metropomo: Metrolla Kivenlahteen syksyllä 2023, budjetille yksi iso uhka

Länsimetron junat sujahtavat Kivenlahteen asti syksyllä 2023. Näin arvioi tämänhetkisten laskelmien perusteella länsimetron jatkeen Matinkylästä Kivenlahteen rakentamista luotsaava Länsimetro Oy:n toimitusjohtaja Ville Saksi

–Päivitetyn hankesuunnitelman yhteydessä tehdyssä aikatauluarviossa on mukana jopa kesäkuulle 2023 ulottuva seitsemän kuukauden riskivara siihen ajankohtaan, jolloin metrojatke voidaan luovuttaa operaattorille eli HKL:lle.

HKL:n toimitusjohtajaVille Lehmuskoski totesi aiemmin Länsiväylälle (LV 3.3. 2018), että he tarvitsevat luovuttamisen jälkeen 1,5 kuukautta aikaa tehdä omat valmistelunsa ennen liikennöinnin aloittamista.

Jos laskelmat pitävät, voivat oranssit junat pyyhältää Kivenlahteen siis jo elokuussa 2023. Saksi ei kuitenkaan suostu puhumaan vielä kuukausista, vaan syksystä 2023.

Hän sanoo seuranneensa huvittuneena uutisointia, jonka mukaan liikennöinnin aloittaminen metrojatkeella venyisi vuoteen 2024.

–Mitkään, täysin julkiset arviomme eivät tätä väitettä tue.

Varovaisemmin metropomo ottaa kantaa päivitetyssä hankesuunnitelmassa arvioituun länsimetron kakkosvaiheen loppuhintaan, 1159 miljoonaan euroon.

–Suurin uhka hinnalle on rakennusalan korkeasuhdanne, joka saattaa näkyä urakkahinnoissa.

–Hinta-arviossa on tähän riskiin varauduttu 60 miljoonalla eurolla. Tämän vuoden lopussa tiedämme, riittääkö se, Saksi huomauttaa viitaten meneillään oleviin ja tuleviin, yhteensä kuuteen urakkakilpailuun.

Länsimetron ykkösvaiheen rakentamisen urakat oli, surullisin seurauksin, pilkottu pieniin osiin. Vastoinkäymisten opettamana nyt esimerkiksi jokaisen aseman kokonaisurakasta vastaa yksi toimija.

Varmuuttaan aikataulusta Saksi perustelee myös sillä, että projektityö on suunnitelmissa täsmäytetty tunnin tarkkuudella. Urakoitsijoiden on sanktioiden uhalla varmistettava, että homma etenee suunnitellusti. Onnistumisista puolestaan palkitaan.

Ykkösvaiheen loppumetreillä noin 5000 eri puutteeseen paisunut korjauslista ei Saksin mukaan ole nyt mahdollinen.

–Rakentamisen edistymistä seurataan tarkasti ja puutteet korjataan saman tien.

Valittavien urakoitsijoiden avainhenkilöiden pysyvyys rakennusprojektissa aiotaan varmistaa myös sanktioilla. Henkilön vaihtuminen saattaa maksaa urakoitsijalle kymmeniä tuhansia euroja.

Länsimetron jatkeen rakentamisessa operoidaan ainoastaan Espoon alueella.

–Viranomaistarkastusten osalta se tarkoittaa, että joudumme toimimaan vain yhden kaupungin rakennustarkastuksen ja paloviranomaisen kanssa. Sekin on eduksi aikataululle.

Kuka vastaa ja mistä?

Länsimetro Oy vastaan metrojatkeen Matinkylästä Kivenlahteen rakentamisesta. Metroyhtiön omistavat Espoo (85 %) ja Helsinki (15%).

Helsingin kaupungin liikennelaitos (HKL) vastaa metroliikenteestä sekä huoltaa ja ylläpitää rataa ja metrokalustoa.

Helsingin seudun liikenne (HSL) suunnittelee ja hankkii joukkoliikenteen, sekä vastaa liikennejärjestelmäsuunnitelmista, muun muassa liityntälinjasuunnittelusta.

Lisää aiheesta

Lue lisää aiheesta

Etusivulla nyt

Luetuimmat

Mistä tänään puhutaan?

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut