Näkökulma: Saako Espoossa rakentaa edes omalle maalleen?

Kirjoittaja haluaisi veroeurojaan käytettävän mieluimmin koulukurjuuden poistamiseen, kuin kymmenen vuotta tyhjillään seisoneen kaupungintalon ylläpitokuluihin Arkisto/Minna Rajainmäki

Seppo Korkman

Suomalaisten keskuudessa kiertää sitkeästi legendaarinen esimerkki niin kutsutusta tyhmästä kysymyksestä: "Saako naapurin tontille rakentaa?"

Espoolaisittain sen voisi vääntää muotoon: "Saako omalle tontille rakentaa?"

Eikä kysymys olisi edes tyhmä.

Espoolaiset ovat tunnetusti tarkkoja omasta elinpiiristäänja torjuvat sitä uhkaavatoletetut ja todellisetvaarat helposti valitusruletilla.

Otan esimerkiksi, someraivoa välttääkseni, surullisen kuuluisan kaupungintalon.

Sen olemassaolosta on jauhettu, tehty päätöksiä ja valitettu niistä nyt kymmenen vuotta. Eikä loppua näy. Samanaaikanakatsojan silmästä riippuen rumilus tai oman aikakautensa rakennustaiteen helmion niellyt noin 100000 veroeuroa vuodessa pelkästään ylläpitokuluihin.

Itse soisin, että omat kymmenykseni maksamistani kuntaveroista menisivät koulukurjuuden poistamiseen.

Kaavoista tehdyissä erilaisissa huomautuksissa ja hallinto-oikeuksiin lähetetyissä valituksissa toistuvat kerta toisensa jälkeen samat perusteet sille, että joku asemakaava pitäisi hylätä: luontoarvot, ikuiseksi oikeudeksi mielletty koskematon koiranpissitysmetsä nurkan takana, liito-oravien pesimä- ja lentoalueet, suunnitellun rakennuksen haitta auringonvalon pääsemiselle omaan pihaan (tai jopa aurinkopaneeleihin).

Ja niin edelleen.

Tapiolan alueella maaginen valitusperuste on RKY (rakennettu kulttuuriympäristö). Lyhenne, jonka edessä kaavoittaja tekee asennon, ja moni tavallinen espoolainen kysyy: "Niin mikä?"

Lyhenne tarkoittaa Museoviraston laatimaa inventointia valtakunnallisesti merkittävistä rakennetuista kulttuuriympäristöistä. Näihin puutarhakaupunki Tapiola eittämättä ja ainakin osittain kuuluu. RKY ei kuitenkaan ole sama asia kuin jonkun paikan tai rakennuksen elinikäinen suojeleminen.

Oman elinpiirin puolustaminen on oikeusvaltion meille antama mahdollisuus, joka ehdottomasti pitää olla ja säilyttää.

Muttavalitettavasti, monissa kaavavalituksissa huokuu läpi myös haluttomuus ymmärtää, että Espoo kasvaa nyt noin 5000 ihmisen vuosivauhtia. Maailma ja sen myötä Espoo muuttuvat.

Joskus kasvu tuo epämieluisan talon näköalan eteentai uhkaa ikiaikaiseksi koettua oikeutta astua kotiovelta keskelle vehreää luontoa.

Katalan kaavoittajan ja ahneen grynderin torjumiseksi lopuksi neuvo:

Jos haluat varmistaa tulevan talosi ympäristön säilymisen tee näin:

1) Osta vähintään kahden hehtaarin maapläntti jostain Espoon korvesta.

2) Varmista, että tontti on vähintään 10 kilometrin päässä kaikista auto-, juna- ja metroliikenteen valtaväylistä. Lentokoneiden reititkin kannattaa ilmatilan suojaamiseksi tsekata Finavialta.

3) Varmista, ettei aluettasi uhkaa minkäänlainen asemakaavasuunnitelma edes kaavoittajan päiväunissa.

4) Huolehdi siitä, että, omalla rahallatutkitutat maaperän, kasviston ja eläimistön valtakunnassasi. Ettei tule ikäviä yllätyksiä.

5) Rakenna talosi (muista rakennuslupa) ja nauti.

Näillekään neuvoille en anna elinikäistä takuuta, mutta uskoisin, että katala kaavoittaja tai ahne rakennusliikkeen henkilö ei ihan heti tule kolkuttamaan ovellesi kaavasuunnitelman kanssa.

Kirjoittaja on Espoon kuntapolitiikkaan erikoistunut toimittaja.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Luetuimmat

  1. Koronakriisi taustalla: Elokuvakeskus ja hotelli eivät tulekaan Tapiolaan, tilalle "pääkonttoritasoisia" toimistotiloja
  2. Kesälomalaiset Louna ja Wilma olivat ensimmäisinä isossa altaassa – maauimalassa ja uimahallissa noudatettiin uusia sääntöjä
  3. Leppävaarassa jonotettiin uimahalliin ja maauimalaan kello 6.30 lähtien
  4. Kauppakeskus Liilan uudistus valmistuu syksyllä – tyhjiin tiloihin uusia liikkeitä
  5. Laajalahden Bredis alkaa kasvaa – valmista pitäisi olla kesällä 2021
  6. Asennustyöt sulkevat kaistoja Kehä I:n tunnelissa Leppävaarassa
  7. Mihin annan luvan, kun hyväksyn evästeiden käytön tällä sivustolla – ja miksi evästeistä täytyy kysyä
  8. Espoolaisuus edellä Mestikseen – Kiekko-Espoon uusi päävalmentaja korostaa yhteisöllisyyttä
  9. Omakotiliitto: Suurimmat mökkikunnat rahastavat mökkiläisiä yhä enemmän – Kallein mökkikunta veloittaa tuplasti maksuja halvimpaan verrattuna
  10. Kulttuuriin ja liikuntaan esitetyt leikkaukset antavat esimakua Kirkkonummen kunnan säästötavoitteista
  11. Korkeasaaren uusi laji on sikojen amerikansukulainen
  12. Espoon keskuspuiston sadan vinon "salmiakkipöntön" arvoitus ratkesi – ensimmäiset lumosivat pesäpuuhiin vartissa
  13. "Voi aiheuttaa vaikeita aivohalvauksia" – Hus huolissaan: koronakevät on romahduttanut pitkäaikaissairauksien seurannan
  14. Koronavirusta Helsingin jätevedessä – "Jätevesistä voidaan havaita ennakkoon, jos virusta kiertää väestössä enenevissä määrin"
  15. Laitiselle, Tuomiselle, Monoselle ja Lindforsille 10 000 euron apuraha

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.