Helsingin käräjäoikeus on päättänyt Stockmann Oyj:n yrityssaneerausmenettelyn aloittamisesta, tiedottaa Stockmann. Käräjäoikeuden päätös annettiin 8. huhtikuuta, päätöksen mukaan saneerausohjelmaehdotus tulee laatia 11. joulukuuta 2020 mennessä.
Yrityssaneerausmenettely tullaan käsittelemään Stockmann Oyj:n yhtiökokouksessa, jonka yhtiön hallitus kutsuu koolle myöhempänä, erikseen ilmoitettavana ajankohtana.
Stockmann tiedotti 6. huhtikuuta jättäneensä Helsingin käräjäoikeudelle hakemuksen yrityssaneerausmenettelyyn Taustalla on Euroopassa puhjennut koronavirusepidemia, joka tiedotteen mukaan on aiheuttanut merkittävän muutoksen Stockmann-konsernin liiketoimintaympäristöön ja on alentanut asiakasmääriä äkillisesti. Yrityssaneerausmenettely ei koske konsernin tytäryhtiöitä eli Stockmann-tavarataloja Baltiassa eikä Lindexiä.