Isoa piiskaa pikavipeille: "Aggressiivista markkinointia on syytä suitsia"

Moni joutuu pakon edessä kääntymään luotottajien puoleen pärjätäkseen arjessa. Arkisto / Tiina Örn

Jussi Vehkasalo

Suomen hallituksella on työn alla esitys, jolla puolitetaan pikavippien enimmäiskorko nykyisestä 20 prosentista 10 prosenttiin. Myös pikavippien suoramarkkinointi kielletään, kerrotaan tiedotteessa.

– Suomalaiset ovat nyt uuden edessä oman taloudenpitonsa kanssa, ja moni joutuu pakon edessä kääntymään luotottajien puoleen pärjätäkseen arjessa. Haluamme helpottaa ihmisten elämää poikkeusoloissa varmistamalla, että kuluttajaluottojen korot ovat nyt kohtuullisemmat. Lisäksi luottojen aggressiivista markkinointia on syytä suitsia tässä tilanteessa, toteaa oikeusministeri Anna-Maja Henriksson tiedotteessa.

Myös ulosottovelallisen asemaan on tulossa helpotusta. Valmisteilla on hallituksen esitys, jolla varmistetaan, että ulosottolakia sovelletaan nykyistä joustavammin.

– Haluamme varmistaa, että velkojien kynnys ottaa joustot käyttöön on mahdollisimman alhaalla. Tämä voi tarkoittaa esimerkiksi lyhennysvapaita kuukausia tai maksuaikojen myöhentämisiä, Henriksson jatkaa.

Pienten ja keskisuurten yritysten aseman helpottamiseksi oikeusministeriössä on myös käynnistetty pikaisella aikataululla perintälain tilapäinen muutos, jolla kuluttajasaatavien perintäkulujen enimmäismääriä sovellettaisiin myös yrityssaatavien perintään, kun velallisyritys on pk-yritys.

Oikeusministeriössä valmistellaan myös yhteisölainsäädäntöön muutosta, jolla yhtiökokoukset ja muut sääntömääräiset kokoukset voidaan järjestää, vaikka hallitus on rajoittanut kokoontumisia koronavirustilanteen vuoksi. Lakimuutoksella sallitaan yksiselitteisesti kokouksien lykkääminen määräajan yli. Kokousten järjestämistä myös helpotetaan etäosallistumisen ja valtuutusten avulla.

Lisäksi oikeusministeriö kertoi jo aiemmin valmistelevansa hallituksen esitystä, jolla rajoitetaan velkojan oikeutta hakea yritys konkurssiin. Ministeriö myös selvittää keinoja varmistaa, että yrityssaneerausmenettelyyn pääsee riittävän helposti. Hallituksen esitykset annetaan lähiviikkoina. Muutosten on tarkoitus olla voimassa tämän vuoden loppuun asti.

Suomen hallitus pyrkii tiedotteen mukaan eri toimenpiteillä turvaamaan sen, että yritykset pystyvät jatkamaan toimintaansa kannattavasti koronaviruskriisin jälkeen. Yrityksille on tarjolla suoria yritystukia ja lainojen takauksia. Uusimpana toimenpiteenä valtion pääomasijoitusyhtiö Tesi käynnistää 14. huhtikuuta uuden rahoitusohjelman keskisuurille yrityksille. Valtio suuntaa ohjelmaan 150 miljoonaa euroa.

– Valtio on reagoinut nopeasti koronaviruksen aiheuttamaan tilanteeseen lisäämällä Finnveran valtuuksia ja yritysten avustusmuotoista rahoitusta vuoden 2020 ensimmäisessä lisätalousarviossa. Pankit ovat lisänneet rahoitustaan, mutta näiden toimien lisäksi tarvitaan myös pääomasijoittamista. Tesin uusi ohjelma vastaa tähän tarpeeseen, elinkeinoministeri Mika Lintilä sanoo tiedotteessa.

Valtion pääomasijoitusyhtiö Tesi käynnistää rahoitusohjelman koronaviruksen vaikutuksista tilapäisiin vaikeuksiin joutuneiden keskisuurten yritysten toiminnan jatkumisen turvaamiseksi. Tavoitteena on, että terveitä yrityksiä ei päästetä konkurssiin poikkeuksellisen ja niiden liiketoiminnasta riippumattoman kriisin seurauksena.

Vakautusohjelmasta sijoitetaan yrityksiin, joilla on edellytykset selvitä viruksen aiheuttamista taloudellisista ongelmista lisärahoituksen voimin. Ohjelma täydentää aiemmin julkistettua Tesin jatkorahoitusvalmiutta ja lisää Tesin toimia yritysten maksuvalmiusongelmien ratkaisemiseksi.

Tesi rahoittaa ohjelmasta keskisuuria yrityksiä, joilla on merkittävää työllisyysvaikutusta ja liikevaihtoa Suomessa (liikevaihto vähintään 10 miljoonaa euroa, henkilöstömäärä yli 50, liiketoiminta on ollut kannattavaa ennen kriisiä ja edellytykset siihen ovat olemassa myös jatkossa). Sijoitukset ovat kooltaan 1–10 miljoonaa euroa. Vakautusrahoitusta voi hakea Tesin verkkosivujen kautta 14. huhtikuuta alkaen.

Kunnat, ely-keskukset ja Business Finland myöntävät yrityksille suoria yritystukia, jos yrityksen liiketoiminta on vaikeutunut koronavirustilanteen vuoksi. Hallitus on päättänyt tuista aiemmin osana vuoden 2020 lisätalousarviota. Yksinyrittäjä voi hakea kunnalta tukea koronavirustilanteessa. Tukiin on varattu 100 miljoonaa euroa. Ely-keskukset puolestaan tukevat pienyrityksiä, jotka ovat kärsineet koronaviruksen aiheuttamista markkina- ja tuotantohäiriöistä. Tukiin on varattu 200 miljoonaa euroa.

Business Finlandin rahoitus on suunnattu pk- ja midcap-yrityksille, joiden liiketoiminta kärsii koronaviruksen aiheuttamista markkina- ja tuotantoketjuhäiriöistä. Tukiin on varattu 700 miljoonaa euroa.

Valtion erityisrahoittaja Finnvera myöntää takauksia yritysten uusille lainoille. Hallitus mahdollistaa Finnveran takausten kautta yrityksille 10 miljardin euron lisärahoituksen.

Aiheeseen liittyvää

  1. Pikavippimainontaa halutaan säännellä – Suuri vaikutus velkaongelmien syntymiseen 16.9.2019 18:45
  2. 20 prosentin korko ei riitä pikavippifirmoille – Yle: Useat yritykset poistuvat lainamarkkinoilta uuden korkokaton vuoksi 3.9.2019 15:46
  3. Pikavippifirmaan soittaminen voi maksaa 10-kertaisesti normipuheluun verrattuna – Kuluttajaliitolta moitteet myös tavallisille pankeille 20.5.2019 18:42
  4. Yrittäjille väliaikaista työmarkkinatukea, jos hallituksen esitys hyväksytään 2.4.2020 15:12
  5. "Edessä voi olla 90-luvun lamaa pahempi jättityöttömyys" – EK:n kyselyssä viidennes yrityksistä pelkää konkurssia 1.4.2020 18:05

Kommentoi

Uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut