Keski-Häme-lehdestä tehtiin kaupat – "Keskisuomalainen Oyj uskoo vahvasti tilattaviin paikallislehtiin"

toimitus

Mediatalo ESA on ostanut Hauholla, Tuuloksessa, Lammilla ja Hämeenkoskella ilmestyvän Keski-Häme-lehden. Kauppakirjat allekirjoitettiin torstaina ja liiketoiminta siirtyy uudelle omistajalle huhtikuun alussa. Kerran viikossa ilmestyvän tilattavan lehden levikki on noin 4 000 kappaletta. Keski-Häme työllistää suoraan kaksi vakituista sekä useita yrittäjäpohjalta työskenteleviä.

Mediatalo ESAn paikallisjohtajan Jarkko Haukilahden mukaan Keski-Häme täydentää hyvin yhtiön mediatarjontaa.

– Keski-Häme on hyvin hoidettu ja alueellaan arvostettu lehti, joka pureutuu hyvin paikallisiin tapahtumiin. Lehden levikkialue on sopivasti liitoksissa nykyisten lehtiemme kanssa eikä päällekkäisyyttä juuri ole, Haukilahti sanoo.

Mediatalo ESA julkaisee ennestään kahta tilattavaa aluelehteä, Etelä-Suomen Sanomia ja Itä-Hämettä. Kaupunkilehtiä yhtiöllä on viisi: Uusi Lahti sekä Seutunelosiin kuuluvat Nastola-lehti, Hollolan Sanomat, Orimattilan Aluelehti ja Asikkalassa ilmestyvä Päijät-Häme. Lisäksi mediavalikoimaan kuuluu Radio Voima.

Haukilahden mukaan sekä Keski-Hämeen että muiden lehtien lukijoille kauppa voi tarkoittaa entistä monipuolisempaa sisältöä ja mainostajille uusia markkinoita.

Keski-Häme-lehden väistyvä omistaja, toimitusjohtaja Esa Joensuu on toiminut myös lehden päätoimittajana. Hänellä on takanaan 30 vuoden yrittäjäura lehdessä.

– Olen hyvillä mielin luopumassa tästä liiketoiminnasta ja jäämässä eläkkeelle. Olen myös tyytyväinen, että lehti saa omistajan, jolla on tietoa ja kokemusta sekä maaseudun asioista että paikallislehdistä. Saamme nyt leveämmät hartiat kehittää asioita eteenpäin, Joensuu sanoo.

Eläkkeelle jäävä lehtikustantaja aikoo keskittyä omien sanojensa mukaan ”harrastuksiin ja muuhun puuhailuun”. Autotallissa odottaa kunnostusta muutama kilpa-auto muistona Joensuun kilpa-ajokaudelta 1990-luvulta. Vaimon kanssa on myös jatkossa mukava viettää laatuaikaa ilman työaikatauluja.

Uudeksi päätoimittajaksi Keski-Hämeeseen on nimitetty filosofian maisteri Ville Hakala, 44. Hän jatkaa myös nykyisessä tehtävässään Seutunelosten päätoimittajana.

– On hienoa päästä jatkamaan Esa Joensuun työtä perinteikkään paikallislehden luotsaamisessa. Keski-Häme on aina ollut kunnianhimoinen ja taitavasti tehty lehti, joka on lähellä lukijoitaan ja alueensa toimijoita. Tällä linjalla pysytään myös jatkossa, Hakala sanoo.

Ville Hakalasta tulee Keski-Hämeen uusi päätoimittaja. Hakala jatkaa myös Seutunelosten päätoimittajana. Kuva: Katja Luoma Katja Luoma

Mediatalo ESA on ollut osa Mediatalo Keskisuomalainen -konsernia vuodesta 2016. Konserni on laajentunut uusille alueille aktiivisesti yrityskaupoilla. Viimeisin suurempi ostos tapahtui vuosi sitten, kun Mediatalo Keskisuomalainen osti Kaakon Viestinnän ja ESV-Paikallismediat.

– Tämäkin hankinta perustuu konsernimme kasvustrategiaan. Keski-Häme sopii hyvin kasvavaan mediaperheeseemme, Mediatalo Keskisuomalaisen konsernijohtaja Vesa-Pekka Kangaskorpi sanoo.

Kanta-Hämeen kaltaisia tilattavia paikallislehtiä konsernissa on tuoreimman kaupan jälkeen tasan 30.

– Keskisuomalainen Oyj uskoo vahvasti tilattaviin paikallislehtiin. Ne ovat säilyttäneet asemansa ja säilyttävät myös tulevaisuudessa. Tarve paikalliselle tiedolle vaikuttaa vain korostuvan maailman myllertäessä ympärillä, Kangaskorpi sanoo.

Kaupan myötä Päijät-Hämeessä toimiva Mediatalo ESA ottaa askeleen Kanta-Hämeen puolelle. Paikallisjohtaja Jarkko Haukilahden mukaan yrityskauppoja voi tulla jatkossakin.

– Keski-Hämeen seutu on jo perinteisesti ollut hyvin lähellä Päijät-Hämettä, mutta toki tämä askel on kohti Kanta-Hämeen aluetta. Meillä on yhteinen vaalipiiri ja esimerkiksi sama Kauppakamari. Jos tarjolle tulee kiinnostavia ostokohteita, niin on jo konsernin strategian mukaista harkita niitä vakavasti. Nykyinen kehitys on osoittanut, että omistuksellisella yhteistyöllä on voimaa, joka kantaa pitkälle, Haukilahti sanoo.

Tämä lehti on osa Mediatalo Keskisuomalaista.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.