Espoo sulkee noin 40 päiväkotia – Vajaa viidennes lapsista tuodaan enää hoitoon

Varhaiskasvatuksen lapsimäärä on pudonnut koronavirustilanteen vuoksi Espoossa vajaaseen viidennekseen. Espoo sulkee pienimpiä päiväkotejaan tilapäisesti. Kuvituskuva. Arkisto/Päivi Tuovinen

Katja Riihola

Espoo aikoo sulkea noin 40 pientä päiväkotia, ryhmäperhepäiväkotia ja koulujen esikouluryhmää vähäisen lapsimäärän vuoksi. Kiinni menevien yksiköiden lapsille osoitetaan paikka toisesta lähellä sijaitsevasta yksiköstä.

– Lapsiryhmiä pidetään pieninä, mutta aivan kaikkia yksiköitä ei voida pitää avoinna, jos lapsia on vain muutama. Yksiköt avataan uudestaan, jos lapsimäärä kasvaa, sanoo Espoon varhaiskasvatuksen johtaja Virpi Mattila

Tällä viikolla Espoon päiväkoteihin on tuotu vain vajaat 20 prosenttia kaupungin kirjoilla olevista varhaiskasvatusikäisistä lapsista.

Vanhempia on kehotettu olemaan tuomatta lapsia hoitopaikkoihin, jos mahdollista. Kontaktien vähentämisellä pyritään hidastamaan koronaepidemian leviämistä.

Pienimmissä paikoissa hoitoon on saatettu tuoda vain muutama lapsi. Niitäkin päiviä on ollut, ettei hoitopaikkaan ole tuotu ainuttakaan lasta.

– Olemme kiitollisia siitä, että huoltajat ovat joustaneet ja noudattaneet hallituksen antamaa suositusta, Mattila sanoo.

– Toiminnan järkevyyttä on kuitenkin pakko katsoa. Olemme aloittaneet tämän työn ja huoltajat ovat jo saaneet tästä tietoa. Seuraamme lapsimääriä päivittäin ja teemme ratkaisuja niiden mukaan tartuntariskin minimoiminen huomioon ottaen.

Aiheeseen liittyvää

  1. Päivähoidon maksuihin kaavaillaan huojennuksia espoolaisperheille – poissaolopäivät hyvitettäisiin, jos niistä ilmoitetaan ajoissa
    24.3.2020 18:54
  2. Etäopetuksessa oleville koululaisille aletaan jakaa eväspusseja – ”Jos perheiden tulotaso romahtaa, voi olla ettei jääkaapeissa ole pian mitään”
    24.3.2020 7:00
  3. Espoossa valmistellaan 15–20 koulun sulkemista – lähiopetukseen tuli maanantaina vajaat 300 pikkukoululaista lisää
    23.3.2020 16:00

Kommentoi

Uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut