Voisiko Yalen huippuyliopisto opettaa meille onnellisuutta? Suomi ja Helsinki ovat jo maailman onnellisimmat

Maailman onnellisin kaupunki Helsinki sijaitsee maailman ylivoimaisesti onnellisimmassa maassa. Jussi Vehkasalo

Crista Lassfolk-Feodoroff

Suomi on ylivoimaisesti maailman onnellisin maa, ja Helsinki maailman onnellisin kaupunki. Tämän meille kertoo YK:n onnellisuusraportti, joka nimesi Suomen maailman onnellisimmaksi maaksi jo kolmannen kerran peräkkäin.

Onnellisuusraportti julkaistiin nyt 8. kerran.

Onnellisten maiden kärkikymmenikössä ovat kaikki Pohjoismaat.

Maailman onnettomin maa on Afganistan.

Onnellisuusraportissa verrattiin nyt ensimmäisen kerran myös kaupunkien onnellisuutta, ja siinäkin voitto tuli Suomeen. Helsinki on maailman onnellisin kaupunki, toisena on Tanskan Århus ja kolmantena Uuden-Seelannin Wellington.

Maailman onnettomin kaupunki on Afganistanin pääkaupunki Kabul.

Jo aiempien vuosien voitot ovat saaneet monet suomalaiset kyseenalaistamaan raportin tuloksen. Voiko maailman onnellisimmassa maassa olla esimerkiksi niin paljon itsemurhia ja perheväkivaltaa, kuin mitä Suomen tilastot kertovat?

YK:n onnellisuusraportissa kansakunnan onnellisuutta mitataan datalla, jossa vertaillaan muiden muassa taloutta, korruptiota, sosiaalista tukea ja eliniänodotetta.

Näitä tekijöitä ei kuitenkaan käytetä varsinaisen onnellisuuden mittaamiseen, vaan tutkimuksen tulokset perustuvat yksilöiden omiin arvioihin omakohtaisesta hyvinvoinnista.

Maiden ja kaupunkien paremmuusjärjestys ei siis perustu perinteiseen onnellisuuden tuntemiseen vaan mitattavissa oleviin tosiasioihin.

Yksilöiden onnellisuutta raportti ei tarkastele, mutta silläkin on tieteen maailmassa merkitystä.

Onnellisuutta jopa opetetaan maailman huippuyliopistoihin lukeutuvassa Yalen yliopistossa.

Yhdysvaltalaisen huippuyliopiston tarjoama kurssi onnellisuuden ja hyvinvoinnin tieteestä on niin suosittu, että sen on valinnut jopa neljännes opiskelijoista.

Yalen professori Laurie Santos aloitti onnellisuuskurssin keväällä 2018 vähentämään opiskelijoiden kärsimää masennusta, ahdistuneisuutta ja stressiä.

Maanataista 23.3. alkaen Yale tarjoaa The Science of Well-Being -kurssinsa ilmaiseksi netissä kaikille kiinnostuneille, kertoo Business Insider

Maksuttoman kurssin on jo ladannut yli 600  000 ihmistä ympäri maailman.

Yhdysvallat on YK:n onnellisuusraportissa sijalla 18.

Maailman onnellisimmat maat

(suluissa edellisvuoden sijoitus):

1. Suomi (1.)

2. Tanska (2.)

3. Sveitsi (5.)

4. Islanti (4.)

5. Norja (3.)

6. Alankomaat (6.)

7. Ruotsi (7.)

8. Uusi-Seelanti (8.)

9. Itävalta (10.)

10. Luxembourg (14.)

Maailman onnellisimmat kaupungit:

1. Helsinki, Suomi

2. Aarhus , Tanska

3. Wellington, Uusi-Seelanti

4. Zurich, Sveitsi

5. Kööpenhamina, Tanska

6. Bergen, Norja

7. Oslo, Norja

8. Tel Aviv, Israel

9. Tukholma, Ruotsi

10. Brisbane, Australia

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. Elokuun lopun Kirkkonummi-päivien valmistelu jatkuu – torille tulossa 50 organisaatiota
  2. Nuuksion naapurista kaupataan taas lomatontteja – Kirkkonummi haluaa eroon kiinteistöistään Siikajärvellä
  3. Keski-ikäinen mies julkaisi salaisessa FB-ryhmässä espoolaisnaisen vähäpukeisen kuvan ja kommentoi seksielämää – oikeus tuomitsi sakkoihin
  4. Työväenopisto lisää verkko-opetusta Espoossa – "Seuraamme koko ajan korvat höröllä ohjeistuksia"
  5. IS: Kirkkonummen kunta selvittää taas Kimi Räikkösen rakennushankkeita Porkkalassa – nyt vuorossa rantatörmän uima-allas ja tulisija
  6. Näytteiden määrän kasvu yllätti Husin – lisää väkeä rekrytoidaan kymmenen hengen viikkovauhtia
  7. Messukeskus tarjoaa kaikille messuvieraille ilmaiset maskit
  8. Kirkkonummen tunnetuimmalle kellolle ei löytynyt paikkaa uudesta kirjastotalosta – odottaa varastossa uutta paikkaa
  9. Etätyö jopa paransi työhyvinvointia koronakeväänä – työn imu kasvoi etenkin pienten lasten vanhemmilla
  10. Holtittomasti kaahannut huumekuski törmäili pakettiautolla kymmeniin autoihin Kehä I:llä
  11. Hänninen 12.8.
  12. Pääkirjoitus: Turvallista koulumatkaa
  13. Yhä useampi pelkää suurpetoja – Tuore kysely: Suomen luonnossa pelottavat eniten karhu ja punkki
  14. USU: Johtavat lääkärit kiristäisivät kokoontumisrajoituksia koronaepidemian toisen aallon uhatessa
  15. Matkalla kotimaassa: Muumimaailmassa sadusta tulee hetkeksi totta – Tove Janssonin rakastettujen tarinoiden hahmoja pääsee tapaamaan poikkeuskesänäkin

Näytä lisää

Luetuimmat

  1. IS: Kirkkonummen kunta selvittää taas Kimi Räikkösen rakennushankkeita Porkkalassa – nyt vuorossa rantatörmän uima-allas ja tulisija
  2. Nuuksion naapurista kaupataan taas lomatontteja – Kirkkonummi haluaa eroon kiinteistöistään Siikajärvellä
  3. Keski-ikäinen mies julkaisi salaisessa FB-ryhmässä espoolaisnaisen vähäpukeisen kuvan ja kommentoi seksielämää – oikeus tuomitsi sakkoihin
  4. Tyhjentyneen lapsikylän tilalle voi rakentaa kerrostalokorttelin – kaupunginhallitus hyväksyi Pohjois-Tapiolaa koskevan kaavamuutoksen
  5. Espoossa 12 uutta koronatartuntaa – testauspisteissä on nyt ruuhkaa
  6. Espoon terveysasemien puhelinpalvelussa yhä ruuhkaa – kaupunki lupaa keskiviikosta lähtien lähetteen koronatestiin nopeammin
  7. Hänninen 12.8.
  8. 12 kautta Bluesissa pelanneen "Lada" Laatikaisen, 40, ura jatkuu Kiekko-Espoossa – "Symbolisoi ehkä kaikkein parhaiten espoolaista kiekkoa juuri nyt"
  9. Työväenopisto lisää verkko-opetusta Espoossa – "Seuraamme koko ajan korvat höröllä ohjeistuksia"
  10. Esitutkinta valmistui: Naamiomiesten Espoossa tavoittelemasta kontista löytyi "tiiliskivinä" 176 kiloa kokaiinia – arvo 25 miljoonaa euroa
  11. Poliisi valvoo tehostetusti koulujen lähistöllä Espoossa – tarkkailun alla erityisesti kaksi asiaa
  12. Kirkkonummen tunnetuimmalle kellolle ei löytynyt paikkaa uudesta kirjastotalosta – odottaa varastossa uutta paikkaa
  13. 33 000 koululaista palaa torstaina koulunpenkille – Espoossa varaudutaan vuorottelemaan lähiopetusta
  14. Kirkkonummella jälleen koronatartunta päiväkodissa – yli 20 henkilöä karanteeniin
  15. 83-vuotias kampaajamestari Rauni Lavinkoski on laittanut espoolaisten hiuksia jo 60 vuotta – ”Teen tätä työtä niin kauan kuin käteni toimivat”

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.