Hus siirtyi täysvalmiuteen koronan vuoksi – "Varmistamme kykymme toimia sairaaloiden kuormituksen kasvaessa"

Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiiri Hus siirtyi torstaina korkeimpaan valmiustilaan eli täysvalmiuteen.

Täysvalmiuteen siirtyminen tapahtui toimitusjohtaja Juha Tuomisen päätöksellä.

Husin valmiusohjeen mukaisesti täysvalmiuteen siirrytään, kun yhteiskunta valmistautuu toimimaan vakavassa häiriötilassa tai valmiuslain mukaisissa poikkeusoloissa.

Toistaiseksi koronaviruspotilaiden hoito kuormittaa Husin sairaaloita vähän, Tuominen toteaa Husin tiedotteessa.

– Siirtymällä poikkeusolojen johtamisjärjestelmään ja täysvalmiuteen varmistamme toimintakykymme myös siinä vaiheessa, kun sairaaloiden kuormitus merkittävästi kasvaa, hän sanoo.

Tuominen on keskittänyt valmiusohjeen mukaisen poikkeustilanteen operatiivisen johtamisen päätöksentekoa johtajaylilääkärille.

– Hus on laaja organisaatio. Sairaaloidemme suuri määrä vaatii poikkeustilanteessa päätöksenteon keskittämistä. Koronaepidemian tilannekuva kerätään yhdessä muun toimivan johdon kanssa päivittäin, ja tarvittaessa päätökset syntyvät hyvinkin nopeasti, sanoo tiedotteessa johtajaylilääkäri Markku Mäkijärvi

Husissa on pysyvästi voimassa olevat valmiussuunnitelmat ja pandemiasuunnitelmat. Varautuminen koronavirustilanteeseen aloitettiin jo tammikuussa ja varautumisen astetta ja laajuutta on nostettu sen jälkeen portaittain.

Lisää aiheesta

Etusivulla nyt

Luetuimmat

Mistä tänään puhutaan?

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut