Poliisi valvoo hallituksen linjausta yli kymmenen osallistujan julkisten kokoontumisten kieltämisestä poliisin muun työn ohessa. Poliisitoiminnassa tämä tarkoittaa poliisin mukaan sitä, että poliisi kieltää kaikki käsittelyssä olevat sekä käsitteleväksi tulevat yleisötilaisuudet, jos niissä on yli kymmenen osallistujaa ja ne pidetään yleisellä paikalla.
Laissa tarkoitettuja kokouksia ja tilaisuuksia eivät ole esimerkiksi pihapelit tai ravintolassa ja elokuvateatterissa käynti, sanotaan Poliisihallituksen tiedotteessa. Tosin liki kaikki elokuvateatterit on jo laitettu kiinni, esimerkiksi Finnkino ja Cinamon ehtivät jo tiedottaa sulkevansa kaikki teatterinsa 13. huhtikuuta asti.
Yleisiä kokouksia ovat mielenosoitukset ja muut kokoontumisvapauden käyttämiseksi järjestetyt kaikille avoinna olevat tilaisuudet. Yleisötilaisuus taas on yleisölle avoin huvitilaisuus, kilpailu, näytös tai muu näihin rinnastettava tilaisuus. Käsiteltyjen yleisötilaisuusilmoitusten osalta järjestäjillä on velvollisuus peruuttaa tilaisuus kokoontumislain perusteella. Poliisi estää, keskeyttää ja päättää tilaisuudet, joissa järjestäjä ei noudata velvollisuuksiaan peruuttaa yleisötilaisuuksia.
– Jokaisen on nyt syytä ymmärtää vastuu omasta käyttäytymisestään ja vastuu myös muista ihmisistä. Koronaviruksen pysäyttämiseksi tehtävät toimet koskettavat jokaista. Meillä kaikilla on mahdollisuus ja samalla painava velvollisuus vaikuttaa siihen, kuinka nopeasti tilanne pääsee normalisoitumaan, sanoo poliisiylijohtaja Seppo Kolehmainen tiedotteessa.
Poliisi ei voi kieltää ennakolta yleistä kokousta. Tässäkin velvollisuus on poikkeusoloissa järjestäjällä ja puheenjohtajalla. Poliisi antaa näille ohjeita ja määräyksiä, sekä keskeyttää ja päättää kokouksen, jos se sitä edellyttää.
Julkisen kokoontumisen (yleisellä paikalla järjestettävä yli kymmenen osallistujan yleinen kokous tai yleisötilaisuus) järjestäminen kiellosta huolimatta on kriminalisoitu kokoontumisrikkomuksena, poliisin käskyjen noudattamattomuuden osalta niskoitteluna ja julkisrauhan rikkomisen osalta julkisrauhan rikkomisena.
Poliisi valvoo kokoontumisrajoitusten noudattamista muiden tehtäviensä ohessa ja voimavarojensa puitteissa, mutta vastuullisen käyttäytymisen tulee lähteä jokaisesta itsestään.
Hallituksenpoikkeusololinjaukset koronavirustilanteen vuoksi ovat voimassa 13. huhtikuuta asti.
– Poliisin toiminta keskittyy yhteiskunnan elintärkeiden toimintojen turvaamiseen ja turvallisuuden takaamiseen. Poliisi hoitaa poikkeusoloissa sille kuuluvat tehtävät, mutta painottaa kiireellisten hälytystehtävien hoitamista. Sen lisäksi poliisi hoitaa rikostorjunnan ja lupahallinnon tehtävät. Poliisi turvaa riittävän toimintakyvyn ja riittävän määrän henkilöstöä ydintehtäviinsä. Hallituksen selkeät linjaukset tukevat tämän tehtävän suorittamista, jatkaa poliisiylijohtaja Kolehmainen.