Sähkölaskut kasvoivat jopa 8 prosenttia, vaikka sähkön hinta laski – syy löytyy siirtomaksuista ja hitaasta reagoinnista

Tilastokeskuksen laskelmien mukaan sähkön markkinahinta laski viime vuonna, mutta siirtohintojen nousu ja toimitusvelvollisuushintojen hidas reagointi markkinahintoihin nosti kuluttajahintoja.

Kotitalousasiakkaiden sähkön hinnat olivat vuonna 2019 noin kahdeksan prosenttia korkeammat kuin edellisvuonna. Yritysasiakkailla vastaava hinnan nousu oli matalimmillaan kaksi ja korkeimmillaan viisi prosenttia.

Sen sijaan sähkön siirtohinnat ovat nousseet kaikissa asiakasryhmissä.

Tilastokeskuksen vertailussa kotitalousasiakkaiden sähkön hinnat perustuvat Energiaviraston julkaisemiin toimitusvelvollisuushintoihin, kun taas yritys- ja yhteisöasiakkaiden hinnat perustuvat Tilastokeskuksen sähköenergian hintakyselyyn.

Pohjoismaisen sähköpörssin osto- ja myyntitarjouksista johdettu systeemihinta oli vuoden 2019 tammi-helmikuussa korkea, mutta kääntyi alkukeväästä laskuun.

Vuoden 2019 keskimääräinen systeemihinta oli 11 prosenttia ja Suomen aluehinta kuusi prosenttia matalampi kuin vuoden 2018 hinta.

Lue lisää aiheesta

Mainos: Mediatalo Keskisuomalainen

Mainos: Mediatalo Keskisuomalainen

Vaalimainoksesi mukana bussimatkoilla ja aamupalapöydissä

Etusivulla nyt

Luetuimmat

Mistä tänään puhutaan?

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut