Lukemattomissa lapsiperheissä mietitään nyt kuumeisesti miten toimitaan, jos päiväkodit ja alakoulut suljetaan koronaviruksen vuoksi.
Monilla on lisäksi huoli riskiryhmiin kuuluvista ikääntyneistä vanhemmistaan, jotka kaipaavat apua arjessa. Huoli moninkertaistuu, jos oma työnteko ei ota sujuakseen käytännön järjestelyjen ongelmallisuudenvuoksi.
Urahenkisten äitien yhdistys Mothers in Business MiB ry peräänkuuluttaa työnantajilta nyt erityistä ymmärrystä perheellisiä kohtaan.
– Kannustamme työnantajia toimimaan haastavassa tilanteessa perheystävällisesti ja työntekijöiden erilaiset elämäntilanteet huomioiden. Tärkeintä on suhtautua empaattisesti ja joustavasti erilaisiin tilanteisiin ja mahdollistaa sujuvan arjen jatkuminen muuttuvissa olosuhteissa, toiminnanjohtaja Annica Moore sanoo yhdistyksen tiedotteessa.
Poikkeustilanne haastaa työnantajia toimimaan entistä joustavammin ja työntekijöiden yksilölliset tarpeet huomioon ottaen, yhdistys tiedottaa.
Jos poikkeustilanteessa otetut toimet osoittautuvat toimiviksi, Mothers in Business ry:n hallituksen puheenjohtaja Susanna Mikkonen kannustaa pohtimaan, voisiko ne vakiinnuttaa organisaation perheystävällisiksi käytänteiksi.
– Nyt kannattaa miettiä, voisiko poikkeustilanteessa testattuja käytänteitä ottaa laajemminkin käyttöön ja kehittää näin organisaation kulttuuria perheystävällisemmäksi. Perheystävälliset käytänteet ja joustot edistävät työn ja arjen sujumista, lisäävät työntekijöiden hyvinvointia ja sitouttavat parhaita osaajia organisaatioon, Mikkonen sanoo tiedotteessa.
Sanomansa vahvistamiseksi Mothers in Business kokosi työnantajille viisi vinkkiä perheellisten tilanteen huomioimiseen.
1. Suhtaudu joustavasti ja empaattisesti muuttuviin tilanteisiin
Pitkälle pääsee jo joustavalla ja empaattisella asenteella. Suhtaudu ymmärtävästi mahdollisiin esiin tuleviin perhetilanteisiin, jotka vaativat työntekijältä nopeaa reagointia. Sano ääneen, että ymmärrät haastavan tilanteen ja sen, että työn tekeminen saattaa hankaloitua lasten ollessa kotona. Kerro, että uskot työntekijän tekevän parhaansa.
2. Mahdollista etätyö matalalla kynnyksellä
Nyt jos koskaan on hyvä tilaisuus tarkastella organisaation etätyökäytänteitä. Tilanne kannattaa nähdä mahdollisuutena digiloikkaan sellaisissakin tehtävissä, joissa etätyö on aiemmin nähty haasteellisena. Kannusta työntekijöitä etsimään luovia ratkaisuja kotoa työskentelyyn. Etätyö voi myös olla osittaista. Jos kaikki työtehtävät eivät ole mahdollisia etänä, mutta työpaikalle ei voi tulla, voit myös kannustaa itsensä ja oman työn kehittämiseen työajalla.
3. Tarjoa entistä joustavampaa työaikaa
Monella työpaikalla joustava työaika on sidottu tarkasti määriteltyihin liukumiin. Vallitsevassa tilanteessa liukuma-ajoista kannattaa luopua ja mahdollistaa työnteko joustavasti niihin viikon- ja vuorokaudenaikoihin, jotka työntekijälle sopivat. Joustava työaika mahdollistaa esimerkiksi lastenhoitovastuussa vuorottelun puolison kanssa, jolloin on helpompaa tehdä täyttä työpäivää. Joustavan työajan avulla myös matkustamista julkisissa kulkuvälineissä ruuhka-aikaan on helpompi välttää.
4. Luota työntekijän ilmoitukseen
Vaaditaanko organisaatiossasi työntekijältä lääkärintodistusta sairauslomasta tai lapsen tilapäisestä hoitovapaasta? Nyt kannattaa luottaa työntekijän omaan ilmoitukseen ja vähentää myös terveydenhoitojärjestelmän kuormitusta.
5. Tarjoa mahdollisuutta tilapäiseen työajan lyhentämiseen
Auttaisiko työntekijän kuormittavaa tilannetta mahdollisuus tehdä väliaikaisesti lyhennettyä työaikaa? Monen perheen arkea helpottaisi mahdollisuus saada hieman lisäaikaa lastenhoidolle tai ikääntyneistä vanhemmista huolehtimiselle. Lyhennetystä työajasta kannattaa laatia valmis sopimusmalli, jotta se tarpeen tullen järjestyy ketterästi.