Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Korona ajaa suomalaisia rahaongelmiin – näin asiantuntija neuvoo väistämään pahimmat karikot

Ihmisten maksuvaikeudet ja velkakierteet alkavat usein yllättävistä muutoksista, muistuttaa maksutonta velkaneuvonta tarjoava Takuusäätiö.

Säätiön mukaan koronaviruksen seurauksena aiheutuu monille suomalaisille taloudellisia yllätyksiä. Lyhytaikainenkin lomautus saattaa vaikeuttaa ratkaisevasti laskujen maksua, ellei puskurirahastoa yllätysten varalle ole.

Kukaan ei tiedä varmuudella millaisia ja kuinka pitkään kestäviä talousvaikeuksia koronasta tulee. Monilla suomalaisilla on jo nyt niin monta osamaksua ja luottoa hoidettavanaan, ettei heidän taloutensa kestä tulojen vähenemistä.

– Ihmiset haluavat kuitenkin hoitaa laskunsa, sillä he pelkäävät maksuhäiriömerkintää. Siksi moni ahdistuu ja päätyy hätäratkaisuihin, Takuusäätiön viestintäpäällikkö Minna Mattila sanoo tiedotteessa.

Hän antaa vinkit, joiden avulla voin välttää pahimmat karikot.

Ensinnäkin rahavaikeuksissa laskujen ja velkojen maksamista uudella luotolla kannattaa välttää.

Viisainta on pyrkiä ensin neuvottelemaan laskujen ja luottojen maksamisesta pienemmissä erissä. Lisäaikaa yleensä saa, jos velkojaan ottaa yhteyttä hyvissä ajoin. Myös perimistoimiston kanssa voi neuvotella. Maksuhäiriömerkintää ei välttämättä edes tule, jos sovitaan uusi maksusopimus.

Laskut on hyvä laittaa tärkeysjärjestykseen. Vuokranmaksu ja muiden asumiskulujen maksaminen on tärkeintä.

Minna Mattilan mukaan on vaarallista ajatella, että jätän vuokria rästiin ja maksan niitä sitten myöhemmin. Tärkeää on myös huolehtia siitä, että rahat riittävät lääkkeisiin ja ruokaan.

– Kriisin keskellä on tärkeää säilyttää arkijärki ja käyttää rahaa harkiten eikä esimerkiksi hamstrata liikaa varastoja, sanoo Minna Mattila.

Velkojen ajautuminen perintään ja ulosottoon voi olla Mattilan mukaan jopa helpotus eikä rahahuolia tarvitse jäädä yksin suremaan.

Takuusäätiö tarjoaa maksutonta neuvontaa pieniin ja suuriin rahahuoliin puhelimitse Velkalinjalla numerossa 0800 9 8009 ja nettichatissä osoitteessa takuusaatio.fi Lisäksi talous- ja velkaneuvontaa on saatavilla oikeusaputoimistoista. Yrittäjiä neuvoo Yritys-Suomi Talousapu -neuvontapalvelu.