Koronavirus: Samarian terveysasemalle vain infektiopotilaat maanantaista lähtien

Espoo on keskittänyt hengitystieoireisten potilaiden hoidon Samarian terveysasemalle. Arkisto/ Klaus Nurmi

Minna Airamaa

Espoo keskittää maanantaista 16. maaliskuuta lähtien koronavirustartuntojen sekä muiden hengitystietulehdusoireiden hoidon Samarian terveysasemalle Espoon keskukseen.

Koronavirustartuntojen lisäksi Samariassa hoidetaan esimerkiksi influenssa- ja hengenahdistuspotilaita.

Samarian muut kuin infektiopotilaat hoidetaan Espoon muilla terveysasemilla. Myös kaikki muut palvelut siirretään Samarian terveysasemalta muille terveysasemille.

Myös Samarian terveysasemalle tai hammashoitolaan varatut vastaanottoajat siirretään muille terveysasemille ja hammashoitoloihin maanantaista lähtien. Asiakkaisiin, joiden vastaanottoajat siirtyvät, otetaan yhteyttä.

Keskittämisellä halutaan estää infektiotartuntojen leviämistä, sekä turvata erityisryhmien turvallinen hoito terveysasemilla.

Poikkeustilanne on voimassa toistaiseksi.

Espoo ilmoitti jo aiemmin, että kiireettömiä lääkärin ja hoitajan vastaanottoaikoja ryhdytään siirtämään ja resursseja keskitetään näin kiirevastaanotoille.

Maanantaista 16. maaliskuuta lähtien Espoon terveysasemalle voi tulla vain ajanvarauksella. Oireet arvioidaan aina ensin puhelimessa.

Espoon terveysasemien puhelinpalvelu toimii numerossa 09 816 34500 maanantaista perjantaihin kello 7–18.

Oma Lääkärisi Espoontori numero 09 855 4303 toimii maanantaista perjantaisin kello 8–16 ja Oma Lääkärisi Matinkylän numero 09 855 4100 maanantaista perjantaihin kello 7–18.

Aiheeseen liittyvää

  1. Koronavirus: Espoon uimahallit kiinni lauantaista lähtien ja liikuntaryhmät perutaan 13.3.2020 17:20
  2. Hus ei enää testaa kaikkia koronavirusepäilyjä – tässä lista testattavista ryhmistä 13.3.2020 15:55

Kommentoi

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut