Apteekit valmistavat itse käsidesiä ja päivittävät varautumissuunnitelmiaan – "Lääkkeitä ei tarvitse hamstrata"

Klaus Nurmi

Koronavirus on vienyt hengityssuojaimet ja käsidesit apteekeista, joilla on vaikeuksia saada niitä lisää tukkukaupoista.

Apteekit ovatkin nyt itse alkaneet valmistaa käsidesiä. Apteekkariliitto tiedottaa, että tiistaina ja keskiviikkona tehdyn kyselyn mukaan noin 70 prosentilla apteekeista on valmius käsidesin valmistamiseen ja pakkaamiseen.

Ensimmäiset apteekkien omat, etanolipohjaiset käsidesit ovat jo myynnissä.

Käsidesin lisääntyneestä kysynnästä huolimatta apteekeissa asiakkaille neuvotaan, että ensisijainen keino torjua koronaviruksen leviämistä on käsien huolellinen pesu vedellä ja saippualla.

Asiakkaita opastetaan myös virallisten ohjeiden mukaisesti niistämään nenäliinaan ja yskimään nenäliinaan tai hihan yläosaan.

Apteekkariliitto tiedottaa, että koronavirusepidemian etenemistä seurataan apteekeissa tarkasti ja varautumissuunnitelmia päivitetään tilanteen muuttuessa.

Apteekit noudattavat viranomaisten, kuten sosiaali- ja terveysministeriön, Terveyden- ja hyvinvoinnin laitoksen ja Fimean ohjeistuksia. Myös Apteekkariliitto ohjeistaa apteekkeja päivittäin.

– Varaudumme priorisoimaan toimintoja niin, että ensisijaisesti varmistetaan kotihoidon, hoivakotien ja annosjakeluasiakkaiden lääketilaukset sekä reseptilääkkeiden ja kipu- ja kuumelääkkeiden toimitukset, Apteekkariliiton farmaseuttinen johtaja Charlotta Sandler kertoo tiedotteessa.

Sandler muistuttaa, että apteekkien asiakkaat ovat suurelta osin koronaviruksen riskiryhmää eli iäkkäitä ja monisairaita, joten apteekkien henkilökunta jää matalalla kynnyksellä pois töistä flunssaoireiden ilmaantuessa.

Lääkkeitä ei ole tarpeen hamstrata, Sandler toteaa.

– Opastamme asiakkaita varautumaan siihen, että kotoa löytyy kipu- ja kuumelääkettä ja kuumemittari.

Jos epäilee sairastuneensa koronavirus-infektioon tai on altistunut virustartunnalle, lääkkeet suositellaan tilaamaan apteekin verkkopalvelusta kotiinkuljetuksella, pyytämään läheiseltä apua apteekkiasiointiin tai soittamaan apteekkiin lääkkeiden hankkimisesta sopimiseksi.

Verkkopalvelu löytyy Apteekki.fi -sivujen apteekkihausta.

Aiheeseen liittyvää

  1. Martoilta listaus koronavirukseen varautumiseen – "Nämä pitäisi olla kotona jokaista yhtä aikuista kohti"
    12.3.2020 15:00
  2. Yliopiston Apteekki rajoittaa käsihuuhteiden myyntiä asiakasta kohti – "Kysyntä on moninkertaista normaaliin nähden"
    3.3.2020 14:32

Kommentoi

Uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut