Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin (Hus) nuorisopsykiatriassa työskentelevällä sairaanhoitajalla on todettu koronavirustartunta.
Sairaanhoitaja työskentelee pääsääntöisesti hallinnollisessa työssä, tiedottaa Hus.
Tartunnan saanut palasi Itävallasta Tirolin alueelta 1. maaliskuuta ja hänen oireensa alkoivat seuraavana päivänä.
Terveyden ja hyvinvoinnin laitos THL julisti Tirolin epidemia-alueeksi vasta 9. maaliskuuta, joten työntekijä ei osannut epäillä koronavirustartuntaa oireidensa aiheuttajaksi. Tartuntaepäily heräsi vasta, kun Tirol lisättiin epidemia-alueeksi.
Sairaanhoitaja saanut on ollut osan aikaa sairauslomalla, joten työssä altistuksia on tapahtunut kolmen päivän aikana.
Tartunnalle on altistunut 33 Husin työntekijää, joista suurin osa on nuorisopsykiatrian henkilökuntaa. Heidät kaikki on asetettu kotikaranteeniin.
Husin nuorisopsykiatrian yksiköissä potilaita ei ole altistunut, koska kyseinen työntekijä ei ole tehnyt potilastyötä.
Psykiatriassa etätyön mahdollisuudet ovat hyvät ja kotikaranteeniin asetetut työntekijät pystyvät hoitamaan työtehtäviä myös kotikaranteenin aikana, Hus tiedottaa.
– Joitakin muutoksia potilaiden vastaanottoihin tulee paikallisesti ja tiedotamme näistä potilaille", kertoo tiedotteessa toimialajohtaja Matti Holi Husin Psykiatriasta.
Husin alueella torstaina 12. maaliskuuta 23 uutta koronavirustartuntaa.
Yhteensä alueella on todettu 69 tartuntaa.
Tähän mennessä todetut tartunnat kaikki liittyvät matkailuun epidemia-alueille tai kontaktiin tartunnan saaneen kanssa, tiedottaa Hus.