Suomen viranomaisten toimia koronaviruksen suhteen pidetään liian lievinä. Kriittiset äänet ovat voimistuneet sitä mukaa, kun tartuntojen määrä on kasvanut. Torstaina ilmoitettiin, että myös Husin henkilökunnassa on ilmennyt koronavirustapaus.
Kansanedustaja ja Helsingin kaupunginvaltuutettu Terhi Koulumies(kok.) perää rajoittamistoimia ja kiittelee Elixia-ketjun päätöstä sulkea varotoimena kaikki kuntosalinsa määräajaksi.
– En voi käsittää hallituksen, STM:n, ja THL:n linjaa, että pannaan silmät kiinni ja kuvitellaan, ettei SARS-CoV-2 koskisi meitä. Tästä tulee väistämättä jo nyt tragedia, mutta sen mittakaavaa voisi vielä yrittää pienentää, Koulumies kommentoi sosiaalisessa mediassa.
Ex-kansanedustaja, Mehiläiseen johtotehtäviin siirtynyt helsinkiläinen Lasse Männistö muistuttaa Facebookissa, että Suomessa tautitapausten määrä on kasvanut viimeiset seitsemän päivää yli 30 prosenttia päivittäin.
– Tällä tahdilla mennään Italian tasolle (väestöön suhteutettujen tautitapausten määrässä) 10-12 päivässä, Männistö laski keskiviikkoiltana.
– World Health Organization twiittasi tänään iltapäivällä: "We have called every day for countries to take urgent and aggressive action." Kuulisin mielelläni mitä ne Suomessa ovat johtavien poliitikkojen ja viranomaisten toimesta olleet, Männistö kirjoitti.
Ulkoasianvaliokunnan puheenjohtaja Mika Niikon (ps.) mukaan tiukkoihin koronaviruksen vastaisiin varotoimiin on ryhdyttävä välittömästi. Muissa Pohjoismaissa tilanne on jo nyt huomattavasti vakavampi ja Suomessa tilanne pahenee hyvin nopeasti, Niikko muistutti tiedotteessa.
Niikon mukaan tehohoitopaikat loppuvat Suomesta, mikäli noin 2000 henkeä sairastuu samanaikaisesti.
THL ilmoitti torstaina, että koska koronavirus-epidemiatilanne Euroopassa ja Pohjois-Amerikassa on muuttunut nopeasti, maiden ja alueiden luokittelusta epidemia-alueeksi luovutaan.
– Koronavirustartunnan saamisen riski on kohonnut koko Euroopassa ja muualla maailmassa, THL twiittasi.