Tiistaina Suomessa ilmoitettiin jälleen uusista koronatapauksista. Hus tiedotti kolmesta uudesta todetusta sairastumisesta.
Sinihannele Mesilaakso VR-konsernin viestinnästä kertoo, että junien matkustamoissa on tehostettu pintojen pyyhkimistä ja saippuoiden täydennyksiä. Siivouksessa käytetään desinfioivia puhdistusaineita.
VR:llä on valmius on myös kaluston desinfioivaan tehosiivoukseen varotoimenpiteenä, kuten tehtiin esimerkiksi helmikuun lopulla taajamajunassa, jolla oli matkustanut itsellään koronavirustartuntaa epäillyt henkilö.
– Tarve arvioidaan aina tapauskohtaisesti yhdessä viranomaisten kanssa, Mesilaakso sanoo.
Ohjeistus on laadittu myös siltä varalta, että henkilökunnan tietoon tulee tartuntaepäily junamatkustajalla.
– Henkilö siirretään mahdollisuuksien mukaan istumaan kauas muista matkustajista ja hänet ohjataan matkan päätyttyä terveydenhuoltoon.
HSL:n linjoilla operoivia linja-autoja ei puolestaan siivota tällä hetkellä normaalista poiketen.
– Siivousta tehostetaan, jos sellaiseen tulee terveysviranomaisten määräys, kerrottiin aiemmin HSL:n viestinnästä.