Kuvat: Kauniainen tarjoaa piha- ja parvekejumppia asukkailleen – "Samalla mielenvirkistystä"

Liikunta: Kauniainen tarjoaa jumppia, jotta ikäihmisten kunto ei romahtaisi.

Curt Liljeström ja jumpan taloyhtiöön hommannut Marjatta Liljeström jumppaavat liikunnanohjaaja Mervi Muukkosen ohjeiden mukaan. Katja Riihola
Katja Riihola

Katja Riihola

Rivitaloyhtiöön parvekejumpan tilannutta Marjatta Liljeströmiä jännitti keskiviikkona, innostuvatko naapurit mukaan kansalaisopiston ryhmäliikuntaohjaajien vetämään jumppaan.

Huoli oli turha, sillä heti ensimmäisellä kerralla taloyhtiön sisäpihalla järjestettyyn jumppaan osallistui toistakymmentä jumppaajaa.

– Kun yksin asuu on aina kiva, kun jotain on järjestetty, huikkasi yksi naapureista jumppaamisen lomasta.

Normaalitilanteessa hän käy vesijumpassa, mutta koronatilanteen vuoksi uimahallit ovat kiinni.

Marjatta Liljeström kertoo noudattavansa puolisonsa Curt Liljeströmin kanssa määräyksiä ja suosituksia välttää sosiaalisia kontakteja.

Näissä poikkeusoloissa hän on kaivannut myös ohjatun liikunnan tuomaa iloa.

Niveliin liikettä ja rankaan kiertoja.

– Kaipaan perheenjäseniä ja ystäviä. Kontaktit ovat siirtyneet Facetimeen ja puhelimeen. Tämä (parvekejumppa) tuo myös yhteisöllisyyttä, joka puuttuu tällä hetkellä.

Ohjattuun liikuntatuokioon pääsee osallistumaan omalta parvekkeelta tai pihalta viikoittain.

– Itseä täytyy nyt muistuttaa siitä, että on liikuttava. Yritämme nostella painoja kotona ja jumpata vaikka tuolilla, Liljeström kertoo.

Kauniaisten jumpparyhmät pullistelivat aktiivisista ikäihmisistä ennen kuin koronatilanne perui jumpat ja sulki uimahallit, kertovat liikunnanohjaajat Mervi Muukkonen ja Nina Ruda.

– Katsoimme musertavaa tilannetta pari viikkoa ja aloimme miettiä, että ikäihmisten kunto romahtaa, jos tilanne jatkuu pidempään, he kertovat.

Parvekejumpat kestävät noin parikymmentä minuuttia ja jumppaliikkeet valitaan osallistujien mukaan.

– Niveliin liikettä ja rankaan kiertoja, Muukkonen tiivistää.

– Samalla päiviin tulee mielenvirkistystä.

Kauniaisten kaupungin liikuntasuunnittelija Helena Pirvola-Nykänen kertoo, että ikääntyvien lihaskunto alkaa heiketä jo lyhyen passiivisen jakson aikana. Tämä vaikuttaa tasapainoon ja voi aiheuttaa kaatumisia.

– Parvekejumppa on nyt turvallinen tapa kohottaa kuntoa. Toki etätyöläiset ja perheet ovat tervetulleita jumppiin mukaan, Pirvola-Nykänen sanoo.

Lähiaikoina Kauniaisten nettisivuille aiotaan tehdä myös lyhyitä Youtube-videoita omatoimista jumppaamista varten.

Parvekejumppia luvataan kuitenkin jatkaa kevään ajan, sillä kaikki ikäihmiset eivät osaa tai halua jumpata etäyhteyksien voimin.

Parvekejumpat aloitettiin Kauniaisissa pääsiäisenalusviikolla.

– Haluamme tuoda myös yleistä välittämistä ja vähän iloa päivään. Jäämme juttelemaan jumpan jälkeen ja katsomme, että kaikki on hyvin, Pirvola-Nykänen sanoo.

Joistain taloyhtiöistä on toivottu liikunnanohjaajilta päivittäistä jumppahetkeä.

– Menemme paikalle ainakin kerran viikossa. Katsotaan, pääsisimmekö jatkossa useamminkin, Pirvola-Nykänen sanoo.

Kommentoi

Uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut