Kirkkonummi taipuu useimpien kuntien käytäntöön – päivähoitomaksuja ei peritä koronakriisin poikkeusoloissa

Paavo Rantalainen

Kirkkonummen kunta antaa sittenkin anteeksi varhaiskasvatusmaksut koronakriisin aikana niiltä päiviltä, jolloin lapsi ei ole päivähoidossa. Asiasta päätettiin keskiviikkoiltana.

Varhaiskasvatusmaksuissa noudatetaan siten käytäntöä, josta useat kunnat kuten Espoo ovat päättäneet jo, ja jota valtioneuvosto suosittelee.

Kirkkonummen sivistys- ja vapaa-ajanlautakunta päätti maksuvapautuksesta yksimielisesti vastoin esittelijän ehdotusta, jonka mukaan puolen kuun maksut olisi pitänyt maksaa, jos lapsi on yhdenkin päivän hoidossa.

Päätös tulee voimaan takautuvasti 18. maaliskuuta lähtien ja jatkuu toistaiseksi. Yksityisessä päivähoidossa maksuista päättää palvelutuottaja suoraan huoltajien kanssa.

Kunnallisessa varhaiskasvatuksessa on ollut Kirkkonummellakin viimeisen kuukauden aikana vain 10-15 prosenttia lapsista, vaikka päiväkodit ovat auki.

Lautakunta päätti helpotuksista myös koululaisten aamu- ja iltapäivätoiminnan asiakasmaksuihin.

Niiden lasten, jotka eivät osallistuneet toimintaan 18.3. – 31.3. kuukausimaksu puolitetaan.

Huhtikuussa kuukausimaksua ei peritä lainkaan.

Toukokuussa kuukausimaksu puolitetaan 1.5.–13.5. välisenä aikana tai sitä ei peritä lainkaan, jos poikkeusolot jatkuvat lukukauden loppuun asti.

Valtioneuvosto suosittaa koronakriisin aikana, ettei lapsia vietäisi päivähoitoon, jos kotihoito on suinkin mahdollista.

Kommentoi

Uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut