Vantaan Golfpuisto oy:n johtajalla on oma käsityksensä tulvakohun syystä

YMPÄRISTÖ Golfkentän rakentamisesta seuranneet ympäristöongelmat saivat Vantaan kaupungin muuttamaan sopimuskäytäntöjä.

Petikkoon rakennettavan golfkentän laajennusosan ympärillä vellova kohu on hiljentymässä. Kenttää toteuttavan Vantaan Golfpuisto oy:n toimitusjohtajaVille Nurmion kohusta ymmällään.

–Meillä on ollut koko ajan kaikki luvat kunnossa. Mitään ei ole tehty lupien vastaisesti, kommentoi Nurmi.

Maanläjityksestäjohtunut tulvahaitta, josta Nykysuomi-lehti uutisoi ensimmäisenä tammikuussa, on Nurmen mukaan poistunut. Ympäristökeskus ei asiaa vahvista.

–Emme ole itse käyneet paikalla. Nähdäkseni ei myöskään voida olla varmoja, ettei tulvahaittaa voisi edelleen esiintyä, toteaa johtava ympäristötarkastajaMaarit Rantataro

Nurmi toteaa, että tulva on poistunut, koska nyt on tehty loppuun kaikki toimenpiteet, jotka olivat jo syksyllä lupaviranomaisten tiedossa.

–Myös kaupunki on ollut tietoinen, että homma hoidetaan loppuun kovan maan aikaan. Kaikessa on edetty geosuunnittelijan ohjeiden mukaisesti. Tulva nopeutti toimenpiteitä jonkin verran, myöntää Nurmi.

"Vaatimusta tehostettiin uhkasakolla."

Vantaanympäristölautakunta pyysi Etelä-Suomen aluehallintovirastoa tammikuussa ryhtymään vesilain mukaisiin hallintopakkotoimenpiteisiin, jotta golfkentän rakentamisen aiheuttamat haitat ympäristölle saataisiin hallintaan. Vaatimusta tehostettiin uhkasakolla.

Hallintopakkomenettelyssä on Nurmen mukaan ristiriitaisuutta.

–Lain mukaan viranomaisen tulee esittää selkeät ja tarkat vaatimukset, mitä hallintopakolla haetaan. Me olemme tehneet kaikki toimenpiteet, jotka meidän on lupapapereissa pyydetty tekemään.

"Nurmi toivoo, ettäkaupungin toiminta olisi ollut paremmin linjassa."

Uudenmaanelinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus (ely) katsoi aiemmin, ettei golfkentän rakentaminen edellytä tässä tapauksessa vesilain mukaista lupaa. Ympäristölautakunta puolestaan katsoo, että Vantaan Golfpuisto oy:n toimenpiteet olisivat alusta alkaen edellyttäneet vesilain mukaista lupaa. Kaksi viranomaista ovat erimielisiä siitä, onko tulvinut Herukkaoja vesilain mukainen puro vai noro.

Rantataro perustelee ely-keskuksen kantaa.

– Ely-keskus antoi lausunnossaan tietyt ehdot, joita noudattamalla lupaa ei tarvita. Ehtoja ei kuitenkaan noudatettu. Kyseessä on huomattavan suuri ja pitkäkestoinen poikkeama siihen, mitä hakemusvaiheessa hankkeesta ymmärrettiin aiheutuvan.

Nurmi toivoo,että Vantaan kaupungin toiminta olisi ollut paremmin linjassa.

–Tuntuu, ettei tieto kulje organisaation yhdestä osasta toiseen. Esimerkiksi läjitykselle ei asetettu mitään enimmäismääriä toimenpideluvassa.

"Kaupunki otti tapahtumista opikseen."

Kiitoksen Nurmiantaa apulaiskaupunginjohtajaHannu Penttilälle, joka avoimesti myönsiHelsingin Sanomissa(8.2.), että toimenpidelupaehtoihin olisi kannattanut kirjata läjityksen enimmäismäärät kuutioina.

Kentän maa-ala on vuokralla Vantaan kaupungilta. Penttilän mielestä hankkeen mahdollistanut vuokrasopimus on lähtökohtaisesti puutteellinen.

–Vastaavien sopimusten laadinnassa tarvitsemme entistä monipuolisempaa hankkeen vaikutusten arviointia, ongelmatilanteiden ennakointia ja korjaavat toimenpiteet mahdollistavia sopimusehtoja.

Hän lisää, että toimialan sisällä on syytä käydä hankkeen tapahtumat vielä läpi.

Kaupunki ottitapahtumista opikseen.

–Viime kesästä alkaen on edellytetty, että kaupungin uusiin maanvuokrasopimuksiin tehdään maa-ainesten vastaanottoa koskeva erillinen ehto, toteaa Penttilä.

Toimitusjohtaja Ville Nurmella on oma käsityksensä siitä, miksi asiasta nousi niin suuri kohu. Tulvasta uutisoitiin näkyvästi muun muassa golfmediaGolfpisteessä

–Eihän golfissa hirveästi talvella tapahdu, pohtii Nurmi.

Lisää aiheesta

Etusivulla nyt

Luetuimmat

Mistä tänään puhutaan?

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut