Kohupapista tehtiin 40 kantelua – Kirkko kiittää ja moittii pakkopalautusten vastustajaa

Jari Pietiläinen

Helsingin tuomiokapituli on tänään käsitellyt peräti 40 kantelua, jotka on tehty pastori Marjaana Toiviaisen toiminnasta.

Tuomiokapituli toteaa, että Toiviainen on tehnyt merkityksellistä työtä maahanmuuttajien auttamiseksi, mutta hänen käyttäytymistään ja toimintatapojaan on pidettävä joiltain osin moitittavina.

Tuomiokapituli kehottaa Toiviaista huolehtimaan siitä, että hän ottaa jatkossa tuomiokapitulin ohjeistuksen huomioon toiminnassaan.

Kanteluissa paheksuttiin Toiviaisen toimintaa turvapaikanhakijoiden pakkopalautusten vastustajana, muun muassa viime vuoden huhtikuussa Metsälän vastaanottokeskuksen luona.

Toiviaista on arvosteltu siitä, että hänen toimintansa on omiaan eheyttämisen ja jakolinjojen umpeen kuromisen sijasta aiheuttamaan häiriötä ja tuohtumusta. Toiviaisen toiminnan on katsottu kyseenalaistavan kansanvaltaisen oikeusvaltion puitteita.

– Kriittinen huoli on esitetty siitä, että järjestyksessä toimivan yhteiskunnan rakenteiden vastainen toiminta johtaa anarkiaan, tuomiokapituli arvioi.

Vastineessaan tuomiokapitulille Toiviainen on todennut, että hän pyrkii toiminnassaan edistämään dialogia ja rakentavaa kanssakäymistä.

Mikäli kuitenkin viestinnässä ilmenee rajat ylittävää vihamielistä retoriikkaa, hänellä on tapana ilmaista, ettei hän voi käydä kyseisen kaltaista keskustelua tai sallia aggressiivista ja sortavaa kieltä toisista ihmisistä.

Aiheeseen liittyvää

  1. IS: Kohupappi Marjaana Toiviainen saattaakin jäädä Suomeen – "En tiedä mitä tehdä"
    24.4.2017 9:27

Kommentoi

Uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut