Poliisi palautti 2 400 turvapaikanhakijaa – varoittaa laittoman maassaolon lisääntymisestä

Kuvituskuva. Johanna Erjonsalo / Arkisto

Pasi Huuhtanen

Poliisi palautti viime vuonna 2400 poistamispäätöksen saanutta turvapaikanhakijaa.

Palautuksia tehtiin noin sataan maahan.

Tämän lisäksi poliisi ohjasi satoja palautettavia käyttämään vapaaehtoista paluuta.

Poliisin mukaan laittomasti maassa oleskelevien määrä ei näytä kasvaneen.

Riski määrä kasvamiseen on kuitenkin olemassa, poliisi varoittaa.

Suomessa otettiin viime vuoden aikana vastaan yli 5 000 turvapaikkahakemusta. Edeltävänä vuonna niitä tuli 5650 eli lukumäärä laski.

Viime vuoden hakemuksista vajaat 2 000 oli uusintahakemuksia eli uusia hakemuksia oli vähän yli 3 000.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. Lattiahalkeamien vuoksi kaksi kuukautta suljettuna ollut länsimetron asema avautuu torstaina
  2. Espoossa varmistui yhdeksän uutta tartuntaa – Korona iski myös kaupungin hoivakotiin
  3. HSL on varautunut maskien käyttöön mutta odottaa virallisia ohjeita – "Onko se pakko vai suositus ja koskeeko se yleisesti joukkoliikennettä vai vain ruuhka-aikoja"
  4. Kuntoportaiden suosio ei laannu – Soukka sai omansa, seuraavatkin jo suunnitteilla, olarilaisille luvassa pettymys
  5. Palkattomien vapaiden "erikoistarjous", työterveyshuollon karsinta... – Kirkkonummen kunta etsii yhä säästökohteita
  6. Tuusulan asuntomessut: Tuusula päihitti Ylöjärven: vuonna 2000 tehty kävijäennätys on edelleen voimassa
  7. Tiede: Solubiologi Kirsi Rilla tutkii mikroskooppisen pieniä kalvorakkuloita, joista voi olla apua esimerkiksi syövän diagnosoinnissa – "Muistan edelleen, kuinka alle kouluikäisenä pääsin tutkimaan tukkimiehentäitä"
  8. Lapsen varastettu pyörä löytyi netin myyntipalstalta – sopi kaupat Leppävaaraan ja pyysi poliisit paikalle
  9. Espoolaisille tuttuja tekijöitä keramiikkanäyttelyssä
  10. Linnanmäellä joukkoaltistuminen koronalle – tähän aikaan seurue vieraili
  11. Keski-ikäinen mies vangittiin useista seksirikoksista epäiltynä – uhreina alle 16-vuotiaita poikia
  12. Koriskoulu tutustuttaa lajiin elokuussa
  13. USU: Apteekkien hyllyt jopa tyhjentyneet kasvomaskeista – Kertakäyttömaskista voi joutua maksamaan pari euroa kappaleelta
  14. Helsinkiläinen Tiitu, 35, sai punkin puremasta pahan taudin: "Heräsin niin kovaan pääkipuun että oksensin – naama roikkui"
  15. Tilastotkin sen vahvistavat: Heinäkuussa hellepäiviä melkein viikon verran keskivertoa vähemmän, sadetta senkin edestä

Näytä lisää

Luetuimmat

  1. Espoossa varmistui yhdeksän uutta tartuntaa – Korona iski myös kaupungin hoivakotiin
  2. Kuntoportaiden suosio ei laannu – Soukka sai omansa, seuraavatkin jo suunnitteilla, olarilaisille luvassa pettymys
  3. HSL on varautunut maskien käyttöön mutta odottaa virallisia ohjeita – "Onko se pakko vai suositus ja koskeeko se yleisesti joukkoliikennettä vai vain ruuhka-aikoja"
  4. Lapsen varastettu pyörä löytyi netin myyntipalstalta – sopi kaupat Leppävaaraan ja pyysi poliisit paikalle
  5. Palkattomien vapaiden "erikoistarjous", työterveyshuollon karsinta... – Kirkkonummen kunta etsii yhä säästökohteita
  6. Poliisi: Häiriökäyttäytyminen lisääntynyt Espoossa, henkirikosten ja niiden yritysten määrä kasvanut Länsi-Uudellamaalla
  7. Mielipide: Miksi Espoossa käytetään Kiinasta tuotuja reunakiviä?
  8. "Peruslippumme maksaa 2,99 euroa" – Uusi halpabussifirma aloittaa liikennöinnin Helsingistä Turkuun
  9. Tuusulan asuntomessut: Tapettia ikivanhalla tavalla – Japanista kotoisin oleva vesiliukoinen kangastapetti on akustinen
  10. USU: Apteekkien hyllyt jopa tyhjentyneet kasvomaskeista – Kertakäyttömaskista voi joutua maksamaan pari euroa kappaleelta
  11. Vielä ehtii vaikuttaa – ota kantaa Matinkylän terveysaseman suunnitteluun
  12. THL:n koronasovelluksen koekäyttö älypuhelimissa alkaa – näin se toimii
  13. Vakavien väkivaltarikosten määrä kasvoi rajusti Helsingissä – "Väkivallan käyttöön varaudutaan ja esimerkiksi teräasetta saatetaan kantaa mukana"
  14. Rantaviikko liikuttaa alakoululaisia ja isompiakin – kirkkovenesoutua, rantasuunnistusta ja ilmafutista
  15. Lattiahalkeamien vuoksi kaksi kuukautta suljettuna ollut länsimetron asema avautuu torstaina

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.