KIRKKOJÄRVI Pienen järven tieltä on kaivettava metrien paksuudelta savea.
Espoon keskuksessa sijaitsevasta Kirkkojärvestä muokataan kaupunginosan ympärivuotinen helmi, hehkuttaa Espoo.
Kirkkojärvi on keskeinen osa rakennettavaa Kirkkojärvenrannan puistoa, jossa voi vaikka pelata frisbeegolfia, istuskella laiturilla tai käydä kahvilla puistopaviljongissa.
Puisto liittyy oleellisesti Espoonjokilaaksoon ja sen ulkoiluverkostoon.
Ajoittain tulvivalle niitylle rakennettavasta järvestä ei tule kovin suurta.
–Kirkkojärven koko vastaa ehkä paria palloilukenttää. Se ei siten juuri vaikuta alueen tulvaherkkyyteen, sanoo kaupunkisuunnittelukeskuksen arkkitehti Jenni Mikkola
Tulvimiseen auttaisi enemmän Espoonjoen ruoppaaminen.
Kaupunkisuunnittelulautakunta käsittelee Kirkkojärvenrannan puiston asemakaavaa tänään keskiviikkona.
–Asukkaat ovat halunneet tällaista monipuolista puistoa, Mikkola perustelee hanketta.
Puiston rakentaminen maksaa arvion mukaan runsaat kymmenen miljoonaa euroa.
Kalliiksi käy erityisesti Kirkkojärven muokkaaminen, toteaa Espoon keskuksen projektinjohtaja Mikko Kivinen
–Sieltä on kaivettava ja kuljetettava pois käsiteltäväksi parin metrin paksuudelta haitallista sulfidisavea. Se ei ole ihan helppo juttu.
Kivinen lisää, että vaikka pienellä järvellä ei tulvaa aisoihin saadakaan, sillä toivon mukaan voidaan hieman hallita veden nousua niitylle.
Toimenpiteiden tarkempi suunnittelu alkaa vasta kun asemakaava on vahvistettu, minkä Kivinen arvioi tapahtuvan vuoden loppuun mennessä.
–Eri asia sitten on, milloin hankkeelle myönnetään määrärahaa.
Aluetta parannetaan silti vaiheittain ja voimavarojen mukaan.
–Ensi kesäksi sinne valmistuu asukkaiden pitkään toivoma matonpesupaikkakin, hän sanoo.