Metro- ja bussiliikenteen lisäys maksaisi Espoolle 7,5 miljoonaa

Metron vuorovälien tihentäminen 2,5 minuuttiin Matinkylään saakka maksaisi kaupungille tänä vuonna 1,5 miljoonaa euroa. Arkisto/Klaus Nurmi

Seppo Korkman

Espoon pitäisi kaivaa rahakirstustaan Länsiväylän saamien tietojen mukaan pelkästään tänä vuonna 7,5 miljoonaa euroa HSL:lle metro- ja liityntäliikenteen pahimpien solmujen avaamiseen.

HSL:n hallitus käsitteli keskiviikkona iltakoulussaan virkamiesesitystä, joka tulee Espoon kaupunginhallituksen käsittelyyn maanantaina.

–Nopealla aikataululla voitaisiin lisätä kuljetuskapasiteettia koululaisvuoroihin, parantaa yövuoroja Suvisaaristoon ja lisätä vuoroja Jorviin, HSL:n hallituksen espoolainen varapuheenjohtaja Sirpa Hertell arvioi.

Metron vuorovälien tihentämistä Matinkylään saakka HSL:ssä pidetään mahdollisena. Ongelmana tosin on toistaiseksi kuljettajapula. Ruuhka-aikojen vuorotihennyksistä Espoo joutuisi pulittamaan puoli miljoonaa euroa. Jatkuva tiheämpi vuoroväli Matinkylään kustantaisi kaupungille 1,5 miljoonaa.

Poikittaisliikenteen bussivuorojen lisääminen ja osittainen palauttaminen maksaisi Espoolle tänä vuonna 3 miljoonaa euroa. Suorien yhteyksien osittaisesta palauttamisesta Länsi-Espoosta Kamppiin Espoo joutuisi maksamaan tänä vuonna toiset 3 miljoonaa euroa. Nämä muutokset tulisivat kilpailutusten takia voimaan kuitenkin vasta syksyllä

–HSL:n hallituksessa on ymmärrystä Espoon ongelmille, kunhan kaupunki on valmis maksamaan lisäkustannukset, Hertell arvioi.

HSL:n hallitus käsittelee asiaa virallisesti Espoon vastauksen perusteella kokouksessaan 13. helmikuuta.

–Jos HSL:n esitykseen ei tule Espoosta suuria muutosvaateita uskon, että hallituksessa löytyy yhteistä tahtoa ratkaista espoolaisten kokemat ongelmat, Hertell ennakoi.

Kommentoi

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut