Arkkitehti piirsi Helsingin paraatitontille "Murikat" – ehdotus saa murskapalautetta

Herttoniemenrannan kärkeen piti alun perin tulla hotelli, mutta tontti päätettiin myöhemmin varata asuintaloille. Helsingin kaupunki

Jukka Hämäläinen

Herttoniemenrannan kärkeen, Reginankujan päähän piti alun alkaen tulla hotelli. Hotellia ei paraatipaikalle kuitenkaan koskaan rakennettu, ja sittemmin tontti varattiin asuintaloille.

Helsingi kaupunki ja Skanska ovat nyt järjestäneet kolmesta merellisestä kerrostalosta kutsukilpailun neljälle arkkitehtitoimistolle. Ennen kilvan ratkaisua naapurusto pääsee antamaan palautetta suunnitelmista.

Kilpailuehdotukset ovat nähtävillä täällä. Jätetyt kommentit ovat kaikkien luettavissa.

Yksi taloista on saanut murskakritiikin, yhtä hämmästellään ja kaksi on "ihan ok".

Ensimmäisen ehdotuksen nimi on Murikat

–Veistoksellisen lohkaremaiset rakennusmassat asettuvat kipparilakiksi niemenkärkeen kuin kolme suurta jääkauden tuomaa kivenmurikkaa, arkkitehtitoimisto esittelee.

Kommentoijat ovat toistaiseksi tuominneet Murikat neuvostotyylisiksi, massiivisiksi, ankeiksi, vankilamaisiksi ja umpimielisiksi.

Niemi on edellisen vastakohta keveämmillä piirteillään. Talon erikoisuutena on itämaisilla kaarilla koristeltu katettu käytävä.

–Olisiko muotoilu saanut vaikutteita vastarannalla olevasta itämaisesta (Irakin) suurlähetystörakennuksesta, yksi palautteen antaja kysyy.

Reelingit ja Tetris muistuttavat ulkonäöltään eniten Herttoniemenrannan nykyisiä taloja. Niistä sivuilla kävijät ovat antaneet mairittelevimmat kommentit, jos kohta joku on nähnyt niissä perustylsyyttä.

Naapuritonttien asukkailla on mahdollisuus ottaa kantaa kilpailuehdotuksiin 28. tammikuuta asti.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. Tapiolan kahluualtaan kausi vetelee viimeisiään – allasta aletaan tyhjentää jo maanantaina
  2. Kirkkonummi aloittaa maanantaina kangasmaskien jaon – jokainen hakija saa kolme
  3. Espooseen aukeaa ensi viikolla uusi koronatestien drive in -kaista – sijoituspaikkana Tapiola
  4. Kauniainen aloitti jo kasvomaskien jakamisen vähävaraisille
  5. Espoossa avautuu talousneuvola – kokeilussa kysymyksiä vuokrarästeistä, kulutusluotoista ja ulosotosta
  6. Kiekko-Espooseen myös kanadalaisväriä – konkarisentteri on tuttu liigasta ja KHL:stä
  7. Liikennemäärien väheneminen näkyi – henkilövahinkoja aiheuttaneiden onnettomuuksien määrä laski yli kolmanneksen Espoossa
  8. Perhejuhlat koronasta huolimatta – mitä jos vierailijat porrastaa eri aikoihin, entä saako kukkia ojentaa? Asiantuntijalääkäri vastaa
  9. Poliisilta lisätietoa Kirkkonummen kuolonkolarista – kuorma-auto törmäsi ajoneuvoyhdistelmän keulaan kolaroineeseen henkilöautoon
  10. Kertakäyttömaskien määrä kasvaa vauhdilla – miten ne pitäisi käytön jälkeen hävittää? Ainakaan yhteen paikkaan niitä ei saa laittaa, varoittaa asiantuntija
  11. Tukesilta 7 faktaa maskinostoon: Mieti ensin, mihin käyttöön olet maskia hankkimassa
  12. Yksi kuoli raskaan ajoneuvon ja henkilöauton nokkakolarissa Kirkkonummella – onnettomuuspaikalla kantatie 51:llä käytössä kiertotie
  13. Verenluovutukseen varataan edelleen aika – pandemian tuoma muutos saattaa jäädä pysyväksi käytännöksi
  14. Hyvinvointi: Harva ihminen on täysin symmetrinen – kehon toispuoleisuus voi aiheuttaa kipua sekä ongelmia liikkuvuuteen ja voimantuottoon
  15. Koronan nostattaman leivontabuumin tuloksena syntyy kakkuja, pullaa, piirakoita, hapanjuurileipää... – "Oma juju leivonnassa on pikkuhiljaa löytynyt. Siinä on se salaisuus, miksi pulla on niin maistuvaa"

Näytä lisää

Luetuimmat

  1. Yksi kuoli raskaan ajoneuvon ja henkilöauton nokkakolarissa Kirkkonummella – onnettomuuspaikalla kantatie 51:llä käytössä kiertotie
  2. Maskisuositus tuli: Espoo pohtii nyt, missä ja milloin kasvomaskeja aletaan jakaa vähävaraisille
  3. Espoossa todettu 981 koronatartuntaa – viikon aikana 30 uutta tapausta
  4. Leppävaaran uimahallissa ja maauimalassa viikonloppuna olleella henkilöllä todettu koronavirustartunta
  5. Espooseen aukeaa ensi viikolla uusi koronatestien drive in -kaista – sijoituspaikkana Tapiola
  6. Poliisilta lisätietoa Kirkkonummen kuolonkolarista – kuorma-auto törmäsi ajoneuvoyhdistelmän keulaan kolaroineeseen henkilöautoon
  7. Kertakäyttömaskien määrä kasvaa vauhdilla – miten ne pitäisi käytön jälkeen hävittää? Ainakaan yhteen paikkaan niitä ei saa laittaa, varoittaa asiantuntija
  8. Nuuksion naapurista kaupataan taas lomatontteja – Kirkkonummi haluaa eroon kiinteistöistään Siikajärvellä
  9. Kauniainen aloitti jo kasvomaskien jakamisen vähävaraisille
  10. Kirkkonummi aloittaa maanantaina kangasmaskien jaon – jokainen hakija saa kolme
  11. Perhejuhlat koronasta huolimatta – mitä jos vierailijat porrastaa eri aikoihin, entä saako kukkia ojentaa? Asiantuntijalääkäri vastaa
  12. Espoossa avautuu talousneuvola – kokeilussa kysymyksiä vuokrarästeistä, kulutusluotoista ja ulosotosta
  13. Odotettu maskisuositus tuli – HSL toivoo matkustajien käyttävän suojaa
  14. Tukesilta 7 faktaa maskinostoon: Mieti ensin, mihin käyttöön olet maskia hankkimassa
  15. IS: Kirkkonummen kunta selvittää taas Kimi Räikkösen rakennushankkeita Porkkalassa – nyt vuorossa rantatörmän uima-allas ja tulisija

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.