"Ilmassa ollut vihapuhetta" – Espoon kaupungintaloa lyötiin isolla lekalla

Kokoomuksen ryhmä oli lähes yksimielisesti kaupungintalon purkamisen kannalla. Kuvassa purkamista kannattanut Pirjo Kemppi-Virtanen ja sitä vastustanut Jouni J. Särkijärvi. Arkisto/Päivi Tuovinen

Seppo Korkman

Yli kymmenen vuotta tyhjillään seissyt Espoon kaupungintalo puretaan. Valtuusto päätti asiasta värikkään väittelyn jälkeen maanantainaäänin 56–19.

Rintamalinjat purkamisen kannattajien ja vastustajien välillä eivät, ennakkotietojen mukaisesti, noudattaneet puoluekarttaa. Rakennuksen säilyttämisen kannattajia löytyi salin kummaltakin laidalta–kuten myös purkamisen puolesta liputtaneita.

Purkamista vastustanut Kari Uotila (vas.) vertasi kymmenen vuotta sitten käytyä talon purkukeskustelua vihapuheeksi.

–Pienten vesivuotojen perusteella talosta tehtiin "seula", jonkun hiirihavainnon takia "rotanloukuksi " ja mineraalivillapölyn perusteella "hometaloksi".

Uotilan mukaan tulevat sukupolvet eivät anna anteeksi, jos nyt tuhotaan kulttuurihistoriallista, arkkitehtonista ja kaupunkikuvallista ydintä.

Hän esittikin ensin purkuesityksen palauttamista ja lopuksi kaupungintalon peruskorjaamista.

Kaupunginhallituksen puheenjohtaja Markku Markkula (kok.) muistutti, että suunniteltu uusi espoolaisten talo olisi muutakin kuin viranhaltijoiden työskentelytila.

–Sinne on suunniteltu toimivat kokoustilat lautakunnille sekä kuntalaispalveluja, purkamista kannattanut Markkula muistutti.

–Radan pohjoispuoli kaipaa uudistamista, muistutti keskustan Yrjö Rossi

Puheenvuoroissa äimisteltiin myös sitä, että kaupungintalon kohtalosta on jouduttu vääntämään yli kymmenen vuotta.

Valtuustotalon kohtalosta päätetään myöhemmin erikseen valtuustossa.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Luetuimmat

  1. Epäily: Lihaksikas, ruskettunut miespyöräilijä pahoinpiteli naisen ratsupolulla Oittaalla – kuva
  2. HSL avaa matkakortin nettilatauksen ensi viikolla – voi ostaa sekä kautta että arvoa
  3. Teetkö sinäkin tämän virheen kauppareissulla? – käsidesiäkin voi käyttää väärin
  4. Hus: Koronaviruspotilaita enää 1,7 prosenttia hengitystieoireisista, potilaita joutunut uudelleen teholle sekavuuden takia
  5. Mieskuski ajeli pelkillä vanteilla – ei osannut kertoa, mistä oli tulossa ja minne menossa
  6. Länsimetron jatkeella alkaa kiskojen asennus
  7. Tupakannatsan maahan nakkaavia ollaan valmiita sakottamaan – "Tumpista leviää ympäristöön vaarallisia kemikaaleja"
  8. 180 kilometriä tunnissa kuudenkympin rajoitusalueella – Porkkalantiellä triplanopeutta ajaneen motoristin kortti hyllylle
  9. Yksi huume pk-seudulla nousee nyt ylitse muiden – "Käytetään ennätyksellisen paljon"
  10. Valtion lupaus rahoittaa puolet kaupunkiradasta saa Espoossa myös kritiikkiä – Vuornos: ”Hanke vaakalaudalla”
  11. Kiekko-Vantaan kapteeni vaihtaa Kiekko-Espoon alakertaan – "Erno on loistava joukkueen jätkä"
  12. Mielipide: Oittaa Espoon keskuspuistoksi
  13. Mopoilijoista valituksia poliisille päivittäin ­– poliisin saapuminen rauhoittaa menon vain hetkeksi
  14. Kirkkonummi järjesti loma-asuntojen huutokaupan – Nuuksion kansallispuiston naapurissa sijaitsevan mökin hinta nelinkertaistui
  15. Espoolainen Helena Miettinen tuntee kolesterolitutkimuksen ja rasvasodan – kirjassaan hän kertoo kolesterolista kansantajuisesti

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.